Viimeksi aiheena olivat pahisten hyvät teot ja hyvisten pahat teot. Nyt pohdinnan aiheena on historia. Miten paljon hahmon omat kokemukset ja kohtaamiset vaikuttaisivat sen elämään ja päätöksiin? Miten hyvät/pahat hahmot reagoisivat, jos osat vaihtuisivat?
Takahashi on pariin otteeseen leikitellyt ajatuksella kirjoittaa GNG:n tarina Akakabuton näkökulmasta. Meteor Ginissä tästä näkyikin pieniä otteita Akakabuton ajatuksina, kun sen puoliso ja pentuja tapettiin. Suoranaisesti uhriksi Akakabutoa ei voi sanoa: se oli vaarallinen jo tavallisena karhuna ja hyökkäsi karjan sekä sitä metsästävien ihmisten kimppuun. Goheen ammuttua Akakabutoa siitä tuli kuitenkin verenhimoinen olento, joka tappoi kaiken edetessään.
Olisiko sama voinut käydä muillekin hahmoille?
Voisin helposti kuvitella, että jos Riki olisi kohdannut samanlaisen kohtalon kuin Akakabuto, se olisi menettänyt luottamuksensa ihmisiin ja alkanut mahdollisesti vihata niitä. En kuitenkaan usko, että Riki olisi alkanut ihmisiä tappaa, mutta se ja sen lauma olisivat varmasti uhka kaikille ihmisille, jotka tunkeutuisivat niiden reviirille. Riki myös todennäköisesti estäisi kaikki Goheen yritykset lähteä metsästämään. Tämän tyylistä eläinten käyttäytymistä on nähty aavistus Yamatossa sekä Ginga no Inutachissa. Niissä koirat eivät kuitenkaan ryhdy väkivaltaisiksi, vaan hylkäävät omistajansa, mikä onkin realistisempi kuva.
Hougen ja Genba ovat vielä voimakkaammin ihmisen uhreja kuin Akakabuto. Koko niiden tausta viittaa pentutehtailuun ja huonot olot, missä ne pakotettiin elämään, ajoivat ne hulluksi. Niillä ei koskaan ollut ihmisomistajaa, joten ne eivät olleet kiintyneet ihmisiin, vaan mielsivät nämä vain kärsimyksen aiheuttajiksi. Hougenin ja Genban pelko muuttui vihaksi, jonka jälkeen ne oppivat, että ihminen kuolee siinä missä koirakin.
Weedin lapsuus oli ankara, mutta mitä olisi tapahtunut, jos se ja Sakura olisivat joutuneet samanlaisiin oloihin kuin Hougen ja Genba?
Aluksi on sanottava, että realistisesti katsoen en usko, että tämä kaksikko olisi selvinnyt hengissä tästä koettelemuksesta. Weed oli vasta pentu ja Sakura oli kokematon taistelija, minkä johdosta joku muu koira olisi varmasti tappanut ne.
Sakura olisi varmasti tahtonut pitää Weedin loppuun asti oikeamielisenä, joten kuvittelisin, että ruuan loputtua ja koirien alkaessa syödä toisiaan, Sakura olisi pitänyt Weedin parhaansa mukaan erossa kannibalismista, mutta tuonut tälle kuitenkin koiranlihaa syötäväksi, jotta tämä pysyisi elossa. Jos Sakura olisi kuollut, se olisi kuollut vankilaolosuhteissa ja pitäisin todennäköisenä, että sen viimeisiä toiveita Weedille olisi, että Weed söisi emonsa ruumiin. Se olisi kuitenkin Weedille ainoa mahdollinen keino selvitä.
Tämän jälkeen näkisin mahdolliseksi kahdenlaisen hahmokehityksen. Ensimmäinen olisi pahis-Weed, joka vihaisi Ouuta ja isäänsä Giniä, koska tämä oli hylännyt Sakuran ja jättänyt sen kuolemaan kammottavasti. Pahis-Weed tahtoisi oletettavasti syrjäyttää Ginin, koska tämä oli huono johtaja, joka ei kyennyt huolehtimaan edes puolisostaan. Tämän Weedin kohtalona olisi todennäköisesti taistella Giniä vastaan ja palata sen jälkeen hyvisten puolelle.
Toinen vaihtoehto olisi hullu-Weed. Weed, joka ihailisi isäänsä ja Ouun sotureita, mutta joka olettaisi, että sen lapsuus oli normaali ja sellainen, mistä oikea maailma koostuisi. Se tiedostaisi Ouun kunniakäsitykset, mutta mieltäisi ne julmasti: johtajan käskystä kieltäytyneet tapettaisiin ja viholliset tapettaisiin viimeiseen mieheen, koska olisi kunniatonta antaa niiden menettää maineensa taistelun häviämällä ja selviämällä elossa. Hullu-Weed söisi taistelussa kuolleita eikä epäröisi tiukassa paikassa tappaa omiakaan laumalaisiaan ruuaksi.
Muuten hullu-Weed olisi luonteeltaan samanlainen kuin ennenkin: naiivi, anteeksiantava, auttavainen ja muihin luottava. Muut koirat ehtisivät todennäköisesti tutustua siihen ennen kuin hullu-Weed näyttäisi todellisen karvansa. Tämä tapahtuisi todennäköisesti tilanteessa, jossa esimerkiksi Jerome kieltäytyisi noudattamasta käskyjä ja Weed tappaisi tämän.
Hullu-Weedin kohtalo olisi karumpi kuin pahis-Weedin. Se todennäköisesti kohtaisi Ginin taistellen verissäpäin Hougenia vastaan, mutta armon antamisen sijaan hullu-Weed repisi Hougenin kappaleiksi ja käskisi tappaa kaikki tämän joukot isänsä kunniaksi. Gin näkisi oletettavasti heti poikansa läpi ja tappaisi tämän, koska tietäisi, että Weedistä ei voisi koskaan tulla normaalia, vaan tilanne vain pahenisi.
Tästä päästäänkin pohtimaan myös Ginin käytöstä. Kun Weed taisteli Hougenia vastaan, Gin kielsi muita auttamasta Weediä, vaikka tämä oli kuolla. Vaikka Gin teki tämän enemmänkin Ouun johtajana kuin isänä, on tilannetta mielenkiintoista miettiä toisesta näkökulmasta. Jos Hougen olisi taistellut Weediä vastaan jääden tappiolle, olisiko Genba tullut apuun? Genba oli Hougenia heikompi ja ei-niin-älykäs, joten mitä se olisi tehnyt taistelutilanteessa? Olisiko Hougen sallinut Genban tulla avukseen, koska se olisi tarkoittanut suoraan veljen kuolemaa?
Genba olisi todennäköisesti tullut Hougenin avuksi, koska heikompana Genban olisi varmasti mahdoton kuvitella elämäänsä ilman Hougenia. Jos Hougenilla olisi ollut voimia, se saattaisi voida yrittää estää veljeään. Todennäköisesti kuitenkin kaksikko olisi liittoutunut ja iskenyt sitten Ouun armeijan kimppuun tavoitteenaan tappaa ja vammauttaan mahdollisimman moni. En kuitenkaan usko, että ajatus kunniasta tai arvostuksesta olisi estänyt veljeksiä tulemasta toistensa avuksi.
Gin tuntuu suhtautuvan jälkikasvuunsa melko jäykän muodollisesti, kun sitä vertaa tapoihin, miten monet muut koirat reagoivat. Moss vierittää kiviä Benin niskaan ja Kurojaki raivostuu niin, että se iskee kaikkien vastustajiensa kimppuun. Ginin ratkaisu on oikean johtajan ratkaisu, mutta ei isän ratkaisu: se luo pennulla kuvan siitä, että se ei ole läheskään niin tärkeä kuin muu maailma ja on varmasti myös järkytys. Weed oli kuitenkin käyttänyt lähes vuoden armeijaa kerätäkseen ja taistellut valtavaa ylivoimaa vastaan - eikä Gin lopulta välittänyt siitä niin paljon, että olisi voinut tahrata henkistä haarniskaansa.
Jossain toisessa tarinassa Hougen voisi ollakin hyvis: karu ja karismaattinen hahmo, jonka tarkoituksena on murtaa tyrannia, joka asettaa kunnian perheen edelle.
lauantai 15. marraskuuta 2014
lauantai 8. marraskuuta 2014
Hyvikset pahiksina ja pahikset hyviksinä, osa 1
Jäin Kaksoissolassa tätä aihetta sivuneen topicin ansiosta tätä hieman pohtimaan.
Mitä pahismaista Gingan hyvikset tekevät ja toisinpäin, mitä hyvää pahikset taas tekevät?
Weedin suurin ristiriitainen teko on P4:n tappaminen. Tässä vaiheessa Weedin moraali oli jo kehittynyt selkeästi "ei saa tappaa" -asenteeksi, mikä johtui Bluen ja Smithin kuolemasta sekä Jeromesta, joka oli tapattanut säälittä oman joukkonsa. Tästä huolimatta Weed tappoi P4:n eikä katunut sitä jälkikäteen.
Olen itse nähnyt tähän kaksi erilaista syytä. Ensinnäkin voi olla, että Weed (tai kukaan koirista Jeromea lukuunottamatta) ei mieltänyt P4:ää koiraksi. P4:n puhekuplat ovat mustat kuten esimerkiksi karhuilla ja villisioilla, mikä saisi olettamaan, että koirat eivät ymmärrä P4:n puhetta. Ne vaihtavatkin vain muutamia sanoja keskenään ja enimmäkseen Jerome puhuu P4:n kanssa. Monet keskusteluista eivät myöskään vaadi suoranaista ymmärtämistä, vaan esimerkiksi P4:n uhkauksen Jeromen tiputtamisesta voi ymmärtää jo eleistäkin.
Toinen syy oli varmasti myös taistelun epätoivoisuus. Weedin joukoilla ei ollut mitään mahdollisuuksia P4:ää vastaan ja se oli tappanut niistä jo useita. Jos taistelu olisi jatkunut, ei voitto olisi ollut varma. Kun vaihtoehtoina on täysivoimainen isku tai kuolema, Weed iskee täysillä. Se teki näin yrittäessään salamurhata Hougenin ja lopputaistelussa se myös iski täysin voimin Hougenia vastaan.
Kaksi tunnustusta vaille jääneet pahat teot tulevat Tesshiniltä ja Hirolta: Tesshin aiheutti Genballe aivovaurion ja Hiro taas silpoi Kamakirin. Tesshinin teolle puolustuksena on se, että se tapahtui taistelun tuoksinnassa eikä välttämättä ollut tarkoituksella tehty. Hiron teko taas oli astetta julmempi: Kamakiri oli tuossa vaiheessa jo menettänyt hampaansa, joten sen silpominen oli melko tarpeetonta. Se ei myöskään palvellut mitään muuta tarkoitusta kuin Kamakirin häpäiseminen. On perusteltu, että Hiro kuitenkin antoi Kamakirille armoa, koska ei tappanut sitä, mutta vammautuminen oli lopulta Kamakirille kuolemaa pahempi vaihtoehto. Se oli ylpeä soturi, joka oli valmis kuolemaan taistelussa ja siinä oli myös omanlaista pahaa karismaansa, koska se oli saanut riveihinsä paljon kuolemaa pelkäämättömiä sotilaita.
Hiron teko oli myöskin täysin tietoinen ja on turhaa sanoa, että Kamakirin tappamatta jättäminen olisi jättänyt Hiron vaille kostoaan.
Entäpä toisin päin?
Heti alkuun nostaisin esiin Kamakirin. Kamakiri on Hougenin joukoissa hyvin samantyylinen kuin John ja Mutsun kenraalit olivat Rikin laumassa. Sillä oli selkeät omat tavoitteensa ja se teki paljon suorastaan pahoja tekoja eikä epäröinyt tappaa taistelussa. Toisaalta se noudatti omanlaistaan kunniakoodia ja oli joukkoineen valmis kuolemaan kuin kohtaamaan häpeän. Tämän vuoksi Kamakiri tosin usein mielletään vain jääräpäiseksi vanhaksi ukoksi, mikä on hieman erikoista. Kamakiri on kuitenkin aavistus hyvyyttä, mikä Hougenista puuttuu. Tai ehkä paremminkin Kamakirissa ei ole Hougenin hulluutta.
Itse olisin pitänyt Kamakirin ja Ginin kohtaamista erittäin mielenkiintoisena. Kamakiri kuitenkin vaati johtajaltaan kunnioitusta sekä voimaa, mitä Gin olisi tarjonnut enemmän kuin Hougen. Valtaa Ginin kautta ei olisi saanut, mutta olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko Gin voinut vaikuttaa Kamakiriin. Weedin uran isoin munaus tapahtui Kamakiria kohdatessa: Weed alistui Kamakirin edessä eikä tehnyt tähän minkäänlaista vaikutusta. Jos Weed olisi tuolloin kyennyt haastamaan Kamakirin tai kohtaamaan tämän kuten johtaja toisen, olisivat myöhemmät tapahtumat olla erilaisia.
Muuten Hougenin joukoista hyvyyttä on hankala löytää. Sniper on juuriaan myöten omistautunut kostolle eikä se missään vaiheessa tee mitään ketään auttaakseen, vaan keksii julmimmat keinot Hougenin armeijan kuritukseksi.
Hougenissa itsessään hyviä tekoja saa miettiä. Se suhtautui lämpimästi vain veljeensä Genbaan ja Hougenin ystävällisin teko oli lopettaa Genba tämän saatua aivovaurio. En usko, että Weed tai kukaan muu vastaavassa tilanteessa olisi pystynyt samaan, vaan haavoittuneen soturin ainoaksi kohtaloksi olisi tullut kuoleman odottaminen. Näin kävi esimerkiksi Yukimuran ottoisälle Saheijille, joka Yukimuran kuoleman jälkeen jäi riutumaan pois. Jos Hougen ei olisi tappanut Genbaa, sitä olisi odottanut samanlainen kuolema, mahdollisesti vihamielisten koirien käsissä.
P4 on myös yksi pahiksista, josta löytyy myös hyvyyttä. Se kohteli Jeromea ystävänään ja vältteli useaan otteeseen taistelua sitä vastaan. Jos Jerome olisi vastannut tähän ystävällisyyteen ja yrittänyt tappamisen sijaan puhua P4:llä, olisi senkin kohtalo voinut olla erilainen.
GNG:n puolella tapahtumia on useampia, mutta -kuten Weedinkin kanssa- en laske mukaan pahiksia, jotka vaihtavat puolta.
Hyvistä pahiksista ensimmäisenä tulee mieleen Kurojaki. Hulluudestaan huolimatta Kurojakissa oli muutamia tärkeitä ominaisuuksia. Se oli valmis tekemään mitä tahansa pentunsa pelastamiseksi ja lisäksi se oli kuolemaan asti uskollinen tehtävälleen. Harmillisesti Kurojakista tiedetään muuten melko vähän: oliko se hyvä puoliso ja miten taitava johtaja se lopulta oli?
Pahisten puolella esiin nousevat vielä karhut. Akakabuton lopullinen tarkoitus oli hankkia itselleen ja karhuilleen reviiri, jotta ne olisivat turvassa ihmisiltä. On aavistuksen epäselvää, miten paljon karhut lopulta uhkasivat villikoiria. Tappoivatko ne niitä toistuvasti ruuaksi vai oliko kyse lähinnä samoista saaliseläimistä taistelemisesta? Rikin motiivi ei lopulta ollut pelastaa villikoiria, vaan pelkästään pohjaton viha karhuja kohtaan.
Hyvisten riveistä löytyy taas enemmän:
John on Ginin armeijan suurin pahis. Se tappaa epäröimättä ja hyökkää vihollisten kimppuun myös takaapäin. Tästä huolimatta se on yksi Oun arvostetuimpia sotilaita. Johnin luonne ei ole myöskään lauhtunut vuosien saatossa, vaan se tappaa vihollisia yhtälailla epäröimättä myös WEED-mangan aikana. Johnin ja Weedin kohtaaminen olisi varmasti ollut erittäin mielenkiintoinen. Weed olisi kunnioittanut Johnia isänsä henkivartijana ja ystävänä, mutta Johnin asenne on kuitenkin tyystin eri kuin Ginin ja Weedin. Olisiko John muuttanut Weedin asennetta vai olisiko Weed pistänyt Johnia kuriin?
Myös Giniltä löytyy omat hetkensä, vaikka ne ovatkin erittäin pieniä. Kun Sniper ottaa Kurotoran vangikseen ja uhkaa tappaa tämän, alistuu Gin hetkeksi, mutta valmistautuu sitten jatkamaan taistelua välittämättä Kurotoran kohtalosta. Kurojakiin ja Chibiin tilannetta ei voi verrata, koska Chibi oli kuitenkin taisteluista täysin ulkopuolinen, mutta miten esimerkiksi Hougen olisi mahtanut reagoida, jos (toimintakuntoinen) Genba olisi otettu vangiksi. Olisiko Hougen alistunut pelastaakseen veljensä vai olisiko se toiminut Ginin tavoin ja uhrannut veljensä voidakseen tappaa vihollisensa?
Yksi erittäin pienelle huomiolle jäänyt pahojaan tekevä hyvis on Akame, jonka olen muutamaan kertaan nostanut esiin persheily-paneeleissani. Akame mielletään aina rauhaarakastavaksi ja muutenkin ylimaallisen viisaaksi urooksi. Kysymys: miksi Akame poltti Itho-talon ja pyhät kääröt? Tämä oli tavallaan pakote muille Igoille jättää tehtävä, mutta miksi ihmeessä Akame ei voinut antaa taloa Kogille? Kurojaki ja muut kogat eivät suunnitelleet maailmanvalloitusta tai muuta vastaavaa, joten jos Akame olisi antanut talon niille, ei se olisi ollut keneltäkään pois. Talon polttaminen oli lopulta äärettömän lapsellinen teko, joka vain esti Kurojakia saamasta taloa haltuunsa. Jos taloa ei olisi poltettu, olisivat Kogat jääneet eloon eivätkä ne olisi syöksyneet kuolemaansa.
Mitä pahismaista Gingan hyvikset tekevät ja toisinpäin, mitä hyvää pahikset taas tekevät?
Weedin suurin ristiriitainen teko on P4:n tappaminen. Tässä vaiheessa Weedin moraali oli jo kehittynyt selkeästi "ei saa tappaa" -asenteeksi, mikä johtui Bluen ja Smithin kuolemasta sekä Jeromesta, joka oli tapattanut säälittä oman joukkonsa. Tästä huolimatta Weed tappoi P4:n eikä katunut sitä jälkikäteen.
Olen itse nähnyt tähän kaksi erilaista syytä. Ensinnäkin voi olla, että Weed (tai kukaan koirista Jeromea lukuunottamatta) ei mieltänyt P4:ää koiraksi. P4:n puhekuplat ovat mustat kuten esimerkiksi karhuilla ja villisioilla, mikä saisi olettamaan, että koirat eivät ymmärrä P4:n puhetta. Ne vaihtavatkin vain muutamia sanoja keskenään ja enimmäkseen Jerome puhuu P4:n kanssa. Monet keskusteluista eivät myöskään vaadi suoranaista ymmärtämistä, vaan esimerkiksi P4:n uhkauksen Jeromen tiputtamisesta voi ymmärtää jo eleistäkin.
Toinen syy oli varmasti myös taistelun epätoivoisuus. Weedin joukoilla ei ollut mitään mahdollisuuksia P4:ää vastaan ja se oli tappanut niistä jo useita. Jos taistelu olisi jatkunut, ei voitto olisi ollut varma. Kun vaihtoehtoina on täysivoimainen isku tai kuolema, Weed iskee täysillä. Se teki näin yrittäessään salamurhata Hougenin ja lopputaistelussa se myös iski täysin voimin Hougenia vastaan.
Kaksi tunnustusta vaille jääneet pahat teot tulevat Tesshiniltä ja Hirolta: Tesshin aiheutti Genballe aivovaurion ja Hiro taas silpoi Kamakirin. Tesshinin teolle puolustuksena on se, että se tapahtui taistelun tuoksinnassa eikä välttämättä ollut tarkoituksella tehty. Hiron teko taas oli astetta julmempi: Kamakiri oli tuossa vaiheessa jo menettänyt hampaansa, joten sen silpominen oli melko tarpeetonta. Se ei myöskään palvellut mitään muuta tarkoitusta kuin Kamakirin häpäiseminen. On perusteltu, että Hiro kuitenkin antoi Kamakirille armoa, koska ei tappanut sitä, mutta vammautuminen oli lopulta Kamakirille kuolemaa pahempi vaihtoehto. Se oli ylpeä soturi, joka oli valmis kuolemaan taistelussa ja siinä oli myös omanlaista pahaa karismaansa, koska se oli saanut riveihinsä paljon kuolemaa pelkäämättömiä sotilaita.
Hiron teko oli myöskin täysin tietoinen ja on turhaa sanoa, että Kamakirin tappamatta jättäminen olisi jättänyt Hiron vaille kostoaan.
Entäpä toisin päin?
Heti alkuun nostaisin esiin Kamakirin. Kamakiri on Hougenin joukoissa hyvin samantyylinen kuin John ja Mutsun kenraalit olivat Rikin laumassa. Sillä oli selkeät omat tavoitteensa ja se teki paljon suorastaan pahoja tekoja eikä epäröinyt tappaa taistelussa. Toisaalta se noudatti omanlaistaan kunniakoodia ja oli joukkoineen valmis kuolemaan kuin kohtaamaan häpeän. Tämän vuoksi Kamakiri tosin usein mielletään vain jääräpäiseksi vanhaksi ukoksi, mikä on hieman erikoista. Kamakiri on kuitenkin aavistus hyvyyttä, mikä Hougenista puuttuu. Tai ehkä paremminkin Kamakirissa ei ole Hougenin hulluutta.
Itse olisin pitänyt Kamakirin ja Ginin kohtaamista erittäin mielenkiintoisena. Kamakiri kuitenkin vaati johtajaltaan kunnioitusta sekä voimaa, mitä Gin olisi tarjonnut enemmän kuin Hougen. Valtaa Ginin kautta ei olisi saanut, mutta olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko Gin voinut vaikuttaa Kamakiriin. Weedin uran isoin munaus tapahtui Kamakiria kohdatessa: Weed alistui Kamakirin edessä eikä tehnyt tähän minkäänlaista vaikutusta. Jos Weed olisi tuolloin kyennyt haastamaan Kamakirin tai kohtaamaan tämän kuten johtaja toisen, olisivat myöhemmät tapahtumat olla erilaisia.
Muuten Hougenin joukoista hyvyyttä on hankala löytää. Sniper on juuriaan myöten omistautunut kostolle eikä se missään vaiheessa tee mitään ketään auttaakseen, vaan keksii julmimmat keinot Hougenin armeijan kuritukseksi.
Hougenissa itsessään hyviä tekoja saa miettiä. Se suhtautui lämpimästi vain veljeensä Genbaan ja Hougenin ystävällisin teko oli lopettaa Genba tämän saatua aivovaurio. En usko, että Weed tai kukaan muu vastaavassa tilanteessa olisi pystynyt samaan, vaan haavoittuneen soturin ainoaksi kohtaloksi olisi tullut kuoleman odottaminen. Näin kävi esimerkiksi Yukimuran ottoisälle Saheijille, joka Yukimuran kuoleman jälkeen jäi riutumaan pois. Jos Hougen ei olisi tappanut Genbaa, sitä olisi odottanut samanlainen kuolema, mahdollisesti vihamielisten koirien käsissä.
P4 on myös yksi pahiksista, josta löytyy myös hyvyyttä. Se kohteli Jeromea ystävänään ja vältteli useaan otteeseen taistelua sitä vastaan. Jos Jerome olisi vastannut tähän ystävällisyyteen ja yrittänyt tappamisen sijaan puhua P4:llä, olisi senkin kohtalo voinut olla erilainen.
GNG:n puolella tapahtumia on useampia, mutta -kuten Weedinkin kanssa- en laske mukaan pahiksia, jotka vaihtavat puolta.
Hyvistä pahiksista ensimmäisenä tulee mieleen Kurojaki. Hulluudestaan huolimatta Kurojakissa oli muutamia tärkeitä ominaisuuksia. Se oli valmis tekemään mitä tahansa pentunsa pelastamiseksi ja lisäksi se oli kuolemaan asti uskollinen tehtävälleen. Harmillisesti Kurojakista tiedetään muuten melko vähän: oliko se hyvä puoliso ja miten taitava johtaja se lopulta oli?
Pahisten puolella esiin nousevat vielä karhut. Akakabuton lopullinen tarkoitus oli hankkia itselleen ja karhuilleen reviiri, jotta ne olisivat turvassa ihmisiltä. On aavistuksen epäselvää, miten paljon karhut lopulta uhkasivat villikoiria. Tappoivatko ne niitä toistuvasti ruuaksi vai oliko kyse lähinnä samoista saaliseläimistä taistelemisesta? Rikin motiivi ei lopulta ollut pelastaa villikoiria, vaan pelkästään pohjaton viha karhuja kohtaan.
Hyvisten riveistä löytyy taas enemmän:
John on Ginin armeijan suurin pahis. Se tappaa epäröimättä ja hyökkää vihollisten kimppuun myös takaapäin. Tästä huolimatta se on yksi Oun arvostetuimpia sotilaita. Johnin luonne ei ole myöskään lauhtunut vuosien saatossa, vaan se tappaa vihollisia yhtälailla epäröimättä myös WEED-mangan aikana. Johnin ja Weedin kohtaaminen olisi varmasti ollut erittäin mielenkiintoinen. Weed olisi kunnioittanut Johnia isänsä henkivartijana ja ystävänä, mutta Johnin asenne on kuitenkin tyystin eri kuin Ginin ja Weedin. Olisiko John muuttanut Weedin asennetta vai olisiko Weed pistänyt Johnia kuriin?
Myös Giniltä löytyy omat hetkensä, vaikka ne ovatkin erittäin pieniä. Kun Sniper ottaa Kurotoran vangikseen ja uhkaa tappaa tämän, alistuu Gin hetkeksi, mutta valmistautuu sitten jatkamaan taistelua välittämättä Kurotoran kohtalosta. Kurojakiin ja Chibiin tilannetta ei voi verrata, koska Chibi oli kuitenkin taisteluista täysin ulkopuolinen, mutta miten esimerkiksi Hougen olisi mahtanut reagoida, jos (toimintakuntoinen) Genba olisi otettu vangiksi. Olisiko Hougen alistunut pelastaakseen veljensä vai olisiko se toiminut Ginin tavoin ja uhrannut veljensä voidakseen tappaa vihollisensa?
Yksi erittäin pienelle huomiolle jäänyt pahojaan tekevä hyvis on Akame, jonka olen muutamaan kertaan nostanut esiin persheily-paneeleissani. Akame mielletään aina rauhaarakastavaksi ja muutenkin ylimaallisen viisaaksi urooksi. Kysymys: miksi Akame poltti Itho-talon ja pyhät kääröt? Tämä oli tavallaan pakote muille Igoille jättää tehtävä, mutta miksi ihmeessä Akame ei voinut antaa taloa Kogille? Kurojaki ja muut kogat eivät suunnitelleet maailmanvalloitusta tai muuta vastaavaa, joten jos Akame olisi antanut talon niille, ei se olisi ollut keneltäkään pois. Talon polttaminen oli lopulta äärettömän lapsellinen teko, joka vain esti Kurojakia saamasta taloa haltuunsa. Jos taloa ei olisi poltettu, olisivat Kogat jääneet eloon eivätkä ne olisi syöksyneet kuolemaansa.
tiistai 30. syyskuuta 2014
Karhukoirien veri
Kiatsu käsitteli blogissaan karhukoiria sekä Weedin karhukoiran verta. Ginga-sarjoissa on usein tilanteita, joissa sanotaan, että hahmon karhukoiran veri heräsi, mikä tavallisesti johtaa hahmon voimien kasvamiseen. Onko tässä mitään perää realistisesti ja mitä karhukoiran veren heräämisellä varsinaisesti tarkoitetaan?
Metsästyskoirapiireissä "veren herääminen" on melko yleinen asia. Siitä käytetään useimmiten nimitystä "syttyminen" eli esimerkiksi koira syttyy haukkumaan lintua tai ajamaan jänistä. Tähän liittyy usein myös termi varhaiskypsä eli koira, joka metsästysvietti sekä -taidot syttyvät nuorena ja hyvin vähäisellä koulutuksella.
Syttyminen voi tapahtua koirissa monilla eri tavoilla ja monissa eri vaiheissa. Koira voi syttyä ensi kerran jäniksen jäljet haistettuaan tai vaihtoehtoisesti, kun se saa syödä riistan lihaa. Myös riistaeläimen kaataminen haukkuun tai ajoon voi saada koiran ymmärtämään tehtävänsä ja syttymään metsästyskoiraksi. Joissakin tilanteissa omistaja voi itse havaita muutoksen: koiran haukkuääni muuttuu tai se alkaa liikkua itsenäisemmin eikä hae enää tukea omistajaltaan. Monesti syttymistä tapahtuu silloin, kun koira oppii jonkun uuden asian esimerkiksi paluperän selvittämisen. Koiran metsästysinto on pitkälti syttymisen takana - jos koira ei ole kiinnostunut riistasta, ei se tule suuresti kehittymään pitkänkään koulutuksen aikana.
Syttyminen, varhaiskypsyys ja metsästysinto riippuvat puhtaasti yksilöistä ja niiden taidoista. Vaikka koira olisi innokas, jos se ei ole älykäs, kestää sen kouluttamisessa kauan ja koira voi tehdä monenlaisia virheitä, esimerkiksi ajaa pysäytettävän riistan pakoon. Toisaalta, jos koira on varhaiskypsä ja se syttyy aikaisin, voi se myöhemmällä iällä kyllästyä työhönsä ja esimerkiksi hirvikoira voi alkaa jahdata jänistä tai muuta ei-toivottua riistaa. Tämän vuoksi koiran työn on oltava sille erittäin mieluista ja samalla sopivan haastavaa.
Älykäs koira oppii nopeasti: ajokoira voi oppia jänisten yleisesti käyttämät reitit ja kiertää vaikeakulkuiset alueet, vaikka ajokoira tavallisesti seuraa riistaa jälkitarkasti. Paluperien selvittäminen sekä jänisten seuraaminen tien yli ovat yleisimpiä asioita, mitä ajokoirien tulee oppia. Monia asioita koira ei voi ehtiä oppimaan, vaan sen täytyy selvitä vaistollaan ja älyllään: Kuinka pitkälle ja kuinka nopeasti hirvi voi potkaista? Onko mäyrän luolassa riittävästi tilaa kääntyä ympäri, jos mäyrä yllättää koiran takaa? Onko luolassa kapeita kohtia, joihin koira voi jäädä kiinni? Miten lähelle karhua voi mennä, että se pysähtyy, mutta ei hyökkää?
Koiria kuolee joka vuosi hirvien potkuihin sekä mäyrien raatelemina. Jotkut koirat jäävät ansaan louhikkojen luolastoihin, eivätkä pääse ulos, vaan nääntyvät nälkään ja janoon. Karhujen haukkutilanteet ovat harvinaisia, joten koiria jää melko harvoin karhujen hampaisiin - pakeneva koira saattaa kuitenkin johdattaa karhun omistajansa luo, mikä on myös harvinaista, koska karhut välttelevät ihmisiä. On paljon kuolettavia virheitä, joita metsästävä koira voi tehdä. Vielä enemmän on sellaisia, jotka tekevät koirasta heikon metsästyskoiran.
Onko koirien syttymisessä tai veren heräämisessä paljon eroja?
Lyhyesti: kyllä. Seurakoirilla syttymistä ei käytännössä tapahdu ollenkaan. Syttymisessä on kyse siitä, että koira tajuaa oman tehtävänsä sekä taitonsa ja oppii hyödyntämään niitä. Seurakoirilla tai seurakoiriksi taantuneilla metsästys- ja palveluskoiraroduilla (esimerkiksi akitat, tietyn linjan mäyräkoirat, beaglet ja saksanpaimenkoirat) ei ole samanlaista viettiä kuin käyttökoirilla. Vietti voi myös turtua, jos koiraa ei kouluta tai sille ei anna mahdollisuutta toteuttaa itseään eikä se saa oikeaa kannustusta. Tämän vuoksi on mahdollista, että saman pentueen pennuissa on suuria eroja, jotka voivat johtua pentujen välisistä eroista, mutta jotka usein johtuvat kaikkein eniten omistajan koulutustaidoista.
Myös metsästyskoirarotujen välillä on suuria eroja. Karhukoirilta vaaditaan voimakkaampaa luonnetta kuin jäniskoirilta ja luonne-erot voi havaita jo muutaman kuukauden ikäisissä pennuissa. Ajokoirat liikkuvat enemmän ryhmissä eivätkä kulje kauas, kun taas karhu/hirvikoirat ovat jo pentuina itsenäisempiä, itsepäisempiä ja rohkeampia.
Kun Gingassa puhutaan karhukoiran veren heräämisestä, pidän itse selkeänä sitä, että kyse on vanhojen metsästys- ja taisteluvaistojen heräämisestä. Akitat metsästävät karhuja ym. hyvin eri tavalla kuin länsimaalaiset koirat: ne liikkuvat useimmiten pareina ja ne eivät pidä riistaa paikoillaan haukkumalla, vaan pureutuvat siihen kiinni pakottaen sen pysähtymään ja joskus raadellen sen kuoliaaksi. Tässä tilanteessa koiria tulee olla useita ja niiden tulee ajoittaa hyökkäyksensä niin, että ne puolustavat samalla toisiaan tai karhu saattaa tappaa ne. Gingan maailmassa akitat on myös kuvattu erittäin lähihakuisiksi eivätkä ne usein poistu omistajansa näköpiiristä. Tämä loisi sen olettamuksen, että niillä on myös voimakas vietti suojella omistajaansa. (Suomessa hirvi- ja karhukoirat vaeltavat useiden kilometrien päähän omistajistaan, mutta en ikävä kyllä tiedä, miten metsästys on aikoinaan Japanissa toiminut.)
Rikiä ja myöhemmin Giniä on luonnehdittu viimeisiksi oikeiksi karhukoiriksi, kun ne metsästivät Goheen kanssa Akakabutoa. Tavallaan se on totta: Weed ei koskaan suoranaisesti etsi tai koe tehtäväkseen taistella karhuja vastaan. Gingan maailmassa karhukoiran ei kuitenkaan tarvitse kohdata karhua, jotta sen vaistot heräisivät. Tärkeintä on tilanne, jossa se ymmärtää voimansa ja pakottaa itsensä voimiensa äärirajoille. Useimmilla Ginga-koirilla syttyminen onkin tapahtunut tilanteessa, jossa karhuja ei ole: Rikillä, kun se puolusti Daisukea, Ginillä taistelussa Sniperiä vastaan ja Weedillä P4:n kohdatessa.
En kuitenkaan katsoisi, että Weed olisi karhuverettömänä isiään heikompi. Myös Ginin karhukoiran ura päättyi Akakabuton kaatamiseen eikä sen elämä keskity karhujen metsästykseen, kuten Rikin koko elämä keskittyi.
Metsästyskoirapiireissä "veren herääminen" on melko yleinen asia. Siitä käytetään useimmiten nimitystä "syttyminen" eli esimerkiksi koira syttyy haukkumaan lintua tai ajamaan jänistä. Tähän liittyy usein myös termi varhaiskypsä eli koira, joka metsästysvietti sekä -taidot syttyvät nuorena ja hyvin vähäisellä koulutuksella.
Syttyminen voi tapahtua koirissa monilla eri tavoilla ja monissa eri vaiheissa. Koira voi syttyä ensi kerran jäniksen jäljet haistettuaan tai vaihtoehtoisesti, kun se saa syödä riistan lihaa. Myös riistaeläimen kaataminen haukkuun tai ajoon voi saada koiran ymmärtämään tehtävänsä ja syttymään metsästyskoiraksi. Joissakin tilanteissa omistaja voi itse havaita muutoksen: koiran haukkuääni muuttuu tai se alkaa liikkua itsenäisemmin eikä hae enää tukea omistajaltaan. Monesti syttymistä tapahtuu silloin, kun koira oppii jonkun uuden asian esimerkiksi paluperän selvittämisen. Koiran metsästysinto on pitkälti syttymisen takana - jos koira ei ole kiinnostunut riistasta, ei se tule suuresti kehittymään pitkänkään koulutuksen aikana.
Syttyminen, varhaiskypsyys ja metsästysinto riippuvat puhtaasti yksilöistä ja niiden taidoista. Vaikka koira olisi innokas, jos se ei ole älykäs, kestää sen kouluttamisessa kauan ja koira voi tehdä monenlaisia virheitä, esimerkiksi ajaa pysäytettävän riistan pakoon. Toisaalta, jos koira on varhaiskypsä ja se syttyy aikaisin, voi se myöhemmällä iällä kyllästyä työhönsä ja esimerkiksi hirvikoira voi alkaa jahdata jänistä tai muuta ei-toivottua riistaa. Tämän vuoksi koiran työn on oltava sille erittäin mieluista ja samalla sopivan haastavaa.
Älykäs koira oppii nopeasti: ajokoira voi oppia jänisten yleisesti käyttämät reitit ja kiertää vaikeakulkuiset alueet, vaikka ajokoira tavallisesti seuraa riistaa jälkitarkasti. Paluperien selvittäminen sekä jänisten seuraaminen tien yli ovat yleisimpiä asioita, mitä ajokoirien tulee oppia. Monia asioita koira ei voi ehtiä oppimaan, vaan sen täytyy selvitä vaistollaan ja älyllään: Kuinka pitkälle ja kuinka nopeasti hirvi voi potkaista? Onko mäyrän luolassa riittävästi tilaa kääntyä ympäri, jos mäyrä yllättää koiran takaa? Onko luolassa kapeita kohtia, joihin koira voi jäädä kiinni? Miten lähelle karhua voi mennä, että se pysähtyy, mutta ei hyökkää?
Koiria kuolee joka vuosi hirvien potkuihin sekä mäyrien raatelemina. Jotkut koirat jäävät ansaan louhikkojen luolastoihin, eivätkä pääse ulos, vaan nääntyvät nälkään ja janoon. Karhujen haukkutilanteet ovat harvinaisia, joten koiria jää melko harvoin karhujen hampaisiin - pakeneva koira saattaa kuitenkin johdattaa karhun omistajansa luo, mikä on myös harvinaista, koska karhut välttelevät ihmisiä. On paljon kuolettavia virheitä, joita metsästävä koira voi tehdä. Vielä enemmän on sellaisia, jotka tekevät koirasta heikon metsästyskoiran.
Onko koirien syttymisessä tai veren heräämisessä paljon eroja?
Lyhyesti: kyllä. Seurakoirilla syttymistä ei käytännössä tapahdu ollenkaan. Syttymisessä on kyse siitä, että koira tajuaa oman tehtävänsä sekä taitonsa ja oppii hyödyntämään niitä. Seurakoirilla tai seurakoiriksi taantuneilla metsästys- ja palveluskoiraroduilla (esimerkiksi akitat, tietyn linjan mäyräkoirat, beaglet ja saksanpaimenkoirat) ei ole samanlaista viettiä kuin käyttökoirilla. Vietti voi myös turtua, jos koiraa ei kouluta tai sille ei anna mahdollisuutta toteuttaa itseään eikä se saa oikeaa kannustusta. Tämän vuoksi on mahdollista, että saman pentueen pennuissa on suuria eroja, jotka voivat johtua pentujen välisistä eroista, mutta jotka usein johtuvat kaikkein eniten omistajan koulutustaidoista.
Myös metsästyskoirarotujen välillä on suuria eroja. Karhukoirilta vaaditaan voimakkaampaa luonnetta kuin jäniskoirilta ja luonne-erot voi havaita jo muutaman kuukauden ikäisissä pennuissa. Ajokoirat liikkuvat enemmän ryhmissä eivätkä kulje kauas, kun taas karhu/hirvikoirat ovat jo pentuina itsenäisempiä, itsepäisempiä ja rohkeampia.
Kun Gingassa puhutaan karhukoiran veren heräämisestä, pidän itse selkeänä sitä, että kyse on vanhojen metsästys- ja taisteluvaistojen heräämisestä. Akitat metsästävät karhuja ym. hyvin eri tavalla kuin länsimaalaiset koirat: ne liikkuvat useimmiten pareina ja ne eivät pidä riistaa paikoillaan haukkumalla, vaan pureutuvat siihen kiinni pakottaen sen pysähtymään ja joskus raadellen sen kuoliaaksi. Tässä tilanteessa koiria tulee olla useita ja niiden tulee ajoittaa hyökkäyksensä niin, että ne puolustavat samalla toisiaan tai karhu saattaa tappaa ne. Gingan maailmassa akitat on myös kuvattu erittäin lähihakuisiksi eivätkä ne usein poistu omistajansa näköpiiristä. Tämä loisi sen olettamuksen, että niillä on myös voimakas vietti suojella omistajaansa. (Suomessa hirvi- ja karhukoirat vaeltavat useiden kilometrien päähän omistajistaan, mutta en ikävä kyllä tiedä, miten metsästys on aikoinaan Japanissa toiminut.)
Rikiä ja myöhemmin Giniä on luonnehdittu viimeisiksi oikeiksi karhukoiriksi, kun ne metsästivät Goheen kanssa Akakabutoa. Tavallaan se on totta: Weed ei koskaan suoranaisesti etsi tai koe tehtäväkseen taistella karhuja vastaan. Gingan maailmassa karhukoiran ei kuitenkaan tarvitse kohdata karhua, jotta sen vaistot heräisivät. Tärkeintä on tilanne, jossa se ymmärtää voimansa ja pakottaa itsensä voimiensa äärirajoille. Useimmilla Ginga-koirilla syttyminen onkin tapahtunut tilanteessa, jossa karhuja ei ole: Rikillä, kun se puolusti Daisukea, Ginillä taistelussa Sniperiä vastaan ja Weedillä P4:n kohdatessa.
En kuitenkaan katsoisi, että Weed olisi karhuverettömänä isiään heikompi. Myös Ginin karhukoiran ura päättyi Akakabuton kaatamiseen eikä sen elämä keskity karhujen metsästykseen, kuten Rikin koko elämä keskittyi.
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
Ginga Densetsu Akame, osa 1
GDA:n julkaisu oli itselleni erittäin positiivinen yllätys. Se sisälsi samat värisivut kuin ensimmäinen Manga Gorakukin, mikä on erittäin harvinaista missä tahansa mangassa. Muutenkin mangan ulkonäkö on minusta huomattava parannus verrattaessa GDW:n ja Orioniin.
 |
| Ensimmäinen värisivu. |
 |
| Yksityiskohtia piisaa. Takahashi on petrannut myös hevosten piirtämisessä. |
 |
| 7. luvun aloituskuva. |
 |
| Takakansi. |
Asia, joka minua jäi tässä julkaisussa kuitenkin pohdituttamaan on: Onko tässä julkaisussa samalla ajateltu myös ulkomaisia lukijoita?
Tämän lisäksi muutaman päähenkilön nimi on kirjoitettu länsimaisesti hahmoesittelyssä: Hakutaka sekä Ohzaru, jonka pitäisi tosin kirjoitusohjeiden mukaan olla Oozaru. Tämän lisäksi kaikkien muiden hahmojen kanjeilla kirjoitetun nimen yläpuolella lukee selvennys hiraganoilla, mitä tapahtui GDW:n ja Orionin aikana vain muutaman nimen kanssa.
Myös itse tarinassa on yllättävän paljon hiragana-selvennyksiä.
Kummin vain, tämä on huomattava etu meille länsimaalaisille lukijoille. Nyt monien hahmojen nimet voidaan kääntää samantien länsimaalaisille sopivaan muotoon eikä niitä tarvitse arvailla!
lauantai 27. syyskuuta 2014
Kilpailu - Runoilua - Palkinnot
Runokisan aikarajaa on jatkettu ja uusi deadline on 1.1.2015. Runoja on tullut jo mukava määrä, mutta palkintojen valitsemisessa meni odotettua kauemmin. Nyt luvassa on kuitenkin aika superit kisapalkinnot!
Ilmoittautumisohjeet
T-paidat ovat Takahashin henkilökohtaisesti lahjoittamia.
Settejä ei voi sekoittaa keskenään eikä palkintoja ottaa rahana. Tuotteet lähetetään postitse voittajille.
1. setti
Gin vs. Akakabuto t-paita (L-koko)
2. setti
Gin, Smith & Chuutora t-paita (L-koko)
3. setti
Takahashin Animecon-vierailun kunniaksi painettu juliste, koko A3. Kuvassa mangan 12 kansi.
4. setti
Ginga Nagareboshi Gin 1 Special Edition, jossa Takahashin nimikirjoitus ja WEED Gaiden suomeksi.
5. setti
Takahashin nimikirjoitus ja Sankaritarinat 1 & 2 suomeksi.
Ilmoittautumisohjeet
Ginga-runokisan palkinnot
Voittajia valitaan kolme ja jokainen saa valita vuorollaan yhden alla olevista paketeista. Eli kisassa ensimmäiseksi tullut valitsee viidestä setistä yhden, toinen neljästä ja kolmas kolmesta erilaisesta. Yli jääneet palkinnot jäävät odottamaan seuraavaa kilpailua varten.T-paidat ovat Takahashin henkilökohtaisesti lahjoittamia.
Settejä ei voi sekoittaa keskenään eikä palkintoja ottaa rahana. Tuotteet lähetetään postitse voittajille.
1. setti
Gin vs. Akakabuto t-paita (L-koko)
2. setti
Gin, Smith & Chuutora t-paita (L-koko)
3. setti
Takahashin Animecon-vierailun kunniaksi painettu juliste, koko A3. Kuvassa mangan 12 kansi.
4. setti
Ginga Nagareboshi Gin 1 Special Edition, jossa Takahashin nimikirjoitus ja WEED Gaiden suomeksi.
5. setti
Takahashin nimikirjoitus ja Sankaritarinat 1 & 2 suomeksi.
perjantai 26. syyskuuta 2014
Miksi makakeista ei pidetä?
Kirjoittelin vähän aikaa sitten pohdintoja makaki-saagasta ja keskustelussa isoimmaksi asiaksi nousi se, miksei makakeista pidetä tarinassa.
Apinoissa on hyviä puolia, kun tarinaa katsoo: taistelukohtaukset saivat apinoista aivan uuden vivahteen, kun koirilla oli vastustajinaan aseita ja hampaita käyttäviä vihollisia, jotka saattoivat paeta puissa liikkumalla. Takahashi osaa myös piirtää makakit hyvin ja ne ovat helposti tunnistettavia, mutta niissä ei ole liikaa ihmismäisiä piirteitä. Myös Takahashin nykyinen piirtojälki sopii hyvin makakeille: esimerkiksi Rikissä minua häiritsi se, miten ihmismäiseksi Akakabuto piirrettiin. Nyt tällaisia rakenneongelmia ei ole.
Ja tärkeänä asiana: jos makakeista piti hahmoina, eivät nämä alla listatut asiat häiritse lukukokemusta. Jos makakeista ei pitänyt, veivät ne ainakin minun tapauksessani vain terän tarinalta, mutta eivät missään tapauksessa pilaa sitä kokonaan.
Seuraavat asiat koin kuitenkin itse ongelmallisina:
- Makakien puhuminen
Miksi makakit ja koirat osaavat puhua keskenään? Koirat ja ihmiset tai koirat ja muut eläimet eivät osaa puhua keskenään, mistä todisteina ainakin karhut ja villisiat (sekä oletettavasti myös fasaanit ja jänikset). Tällä perusteella myöskään koirien ja makakien ei pitäisi toisiaan ymmärtää.
Tämän juoniaukon pystyy kuitenkin helposti antamaan anteeksi. Ginga-maailmassa tapahtuu paljon oudompiakin asioita ja ehkä kyse on eläinten kanssa enemmänkin siitä, tahtovatko ne ymmärtää toisiaan. Voisihan olla mahdollista, että kaikki villieläimet osaavat kommunikoida keskenään, mutta eivät lopulta tahdo tehdä niin. Weedin elämää tämä ainakin vaikeuttaisi, jos jokainen napattu jänis alkaisi anoa armoa henkensä puolesta.
Lisäksi tämä juoniaukko on tuttu monista, monista muista kirjoista, tv-sarjoista ja elokuvista. Minne tahansa haltiamaailmaan tai uudelle planeetalle menetkin, niin kaikki tyypit puhuvat ja ymmärtävät aina samaa kieltä eikä asiasta nosteta minkäänlaista haloota.
- Vieras laji
Se, että apinat ovat tyystin poikkeuksellista lajia Ginga-maailmassa, on isoimpia ongelmia. Gingan päätarina on kuitenkin aina koirissa, joten uuden hyvislajin lisääminen siihen tuntui oudolta.
En itse koe, että apinat olisivat tässä tilanteessa se ongelma. Jos apinoiden tilalla olisi kissoja (iriomoten villikissoja ja leijona), muita koiraeläimiä (kettuja ja susi), karhuja (mustakarhu ja hybridijääkarhu), näätäeläimiä (lumikko ja jättiläshilleri), jotain ihan muuta (peltomyyriä ja mäyrä tai kiwilintuja ja strutsi) jne. jne. olisi tarina minusta yhä ihan yhtä outo. Eri tavalla outo, mutta yhä outo.
Suden terrorisoima kettuyhteiskunta olisi ehkä normaalein, mutta siinä olisi paljon käytännönongelmia, esim. ketut eivät saisi niin helposti koiranpentuja kiinni. Tässäkin toimivin asia olisi ollut eläinlajien välien yhdennäköisyys.
Erilaisilla koiraroduilla tilanne olisi voinut teoriassa toimia (esim. susi terrorisoi toista koiralaumaa, jossa kaikki koirat ovat luppakorvia/ulkomaalaista rotua/jotain muuta vastaavaa), mutta se oli vaatinut, että Yukimura olisi rasistinen natsi ja että Gingassa olisi aiemmin ollut selkeää jaottelua erilaisten rotujen välillä tai vaihtoehtoisesti Iga-Kouga -tyylistä klaanijakoa.
Kokonaisuudessaan en keksi parempaa vaihtoehtoa apinoille, mutta en edelleenkään pidä niitä tarinan vahvana elementtinä.
- Jatkuvuus
On erittäin helppo päätellä, että apinahahmoista ei ollut tulossa Gingan uusia päätähtiä, joten ne ajatteli todella helposti turhana tykinruokana. Koirahahmoilla on mahdollisuus jatkaa tarinaa ja luoda uusia, mutta apinoista tiesi heti, etteivät ne tule tarinaan pysyvästi. Tämän vuoksi hahmoihin oli hankala kiintyä, vaikka niissä oli erilaisia persoonia ja monet taistelivat ja kuolivat sankarillisesti.
Jos apinat olisivat koirahahmoja, olisin itse ainakin tuntenut paljon enemmän sympatiaa niitä kohtaan ja myöhemmin hahmoja olisi mahdollista kohdata uudestaan, mikä on ainakin itselleni tarinoissa tärkeää.
Apinoissa on hyviä puolia, kun tarinaa katsoo: taistelukohtaukset saivat apinoista aivan uuden vivahteen, kun koirilla oli vastustajinaan aseita ja hampaita käyttäviä vihollisia, jotka saattoivat paeta puissa liikkumalla. Takahashi osaa myös piirtää makakit hyvin ja ne ovat helposti tunnistettavia, mutta niissä ei ole liikaa ihmismäisiä piirteitä. Myös Takahashin nykyinen piirtojälki sopii hyvin makakeille: esimerkiksi Rikissä minua häiritsi se, miten ihmismäiseksi Akakabuto piirrettiin. Nyt tällaisia rakenneongelmia ei ole.
Ja tärkeänä asiana: jos makakeista piti hahmoina, eivät nämä alla listatut asiat häiritse lukukokemusta. Jos makakeista ei pitänyt, veivät ne ainakin minun tapauksessani vain terän tarinalta, mutta eivät missään tapauksessa pilaa sitä kokonaan.
Seuraavat asiat koin kuitenkin itse ongelmallisina:
- Makakien puhuminen
Miksi makakit ja koirat osaavat puhua keskenään? Koirat ja ihmiset tai koirat ja muut eläimet eivät osaa puhua keskenään, mistä todisteina ainakin karhut ja villisiat (sekä oletettavasti myös fasaanit ja jänikset). Tällä perusteella myöskään koirien ja makakien ei pitäisi toisiaan ymmärtää.
Tämän juoniaukon pystyy kuitenkin helposti antamaan anteeksi. Ginga-maailmassa tapahtuu paljon oudompiakin asioita ja ehkä kyse on eläinten kanssa enemmänkin siitä, tahtovatko ne ymmärtää toisiaan. Voisihan olla mahdollista, että kaikki villieläimet osaavat kommunikoida keskenään, mutta eivät lopulta tahdo tehdä niin. Weedin elämää tämä ainakin vaikeuttaisi, jos jokainen napattu jänis alkaisi anoa armoa henkensä puolesta.
Lisäksi tämä juoniaukko on tuttu monista, monista muista kirjoista, tv-sarjoista ja elokuvista. Minne tahansa haltiamaailmaan tai uudelle planeetalle menetkin, niin kaikki tyypit puhuvat ja ymmärtävät aina samaa kieltä eikä asiasta nosteta minkäänlaista haloota.
- Vieras laji
Se, että apinat ovat tyystin poikkeuksellista lajia Ginga-maailmassa, on isoimpia ongelmia. Gingan päätarina on kuitenkin aina koirissa, joten uuden hyvislajin lisääminen siihen tuntui oudolta.
En itse koe, että apinat olisivat tässä tilanteessa se ongelma. Jos apinoiden tilalla olisi kissoja (iriomoten villikissoja ja leijona), muita koiraeläimiä (kettuja ja susi), karhuja (mustakarhu ja hybridijääkarhu), näätäeläimiä (lumikko ja jättiläshilleri), jotain ihan muuta (peltomyyriä ja mäyrä tai kiwilintuja ja strutsi) jne. jne. olisi tarina minusta yhä ihan yhtä outo. Eri tavalla outo, mutta yhä outo.
Suden terrorisoima kettuyhteiskunta olisi ehkä normaalein, mutta siinä olisi paljon käytännönongelmia, esim. ketut eivät saisi niin helposti koiranpentuja kiinni. Tässäkin toimivin asia olisi ollut eläinlajien välien yhdennäköisyys.
Erilaisilla koiraroduilla tilanne olisi voinut teoriassa toimia (esim. susi terrorisoi toista koiralaumaa, jossa kaikki koirat ovat luppakorvia/ulkomaalaista rotua/jotain muuta vastaavaa), mutta se oli vaatinut, että Yukimura olisi rasistinen natsi ja että Gingassa olisi aiemmin ollut selkeää jaottelua erilaisten rotujen välillä tai vaihtoehtoisesti Iga-Kouga -tyylistä klaanijakoa.
Kokonaisuudessaan en keksi parempaa vaihtoehtoa apinoille, mutta en edelleenkään pidä niitä tarinan vahvana elementtinä.
- Jatkuvuus
On erittäin helppo päätellä, että apinahahmoista ei ollut tulossa Gingan uusia päätähtiä, joten ne ajatteli todella helposti turhana tykinruokana. Koirahahmoilla on mahdollisuus jatkaa tarinaa ja luoda uusia, mutta apinoista tiesi heti, etteivät ne tule tarinaan pysyvästi. Tämän vuoksi hahmoihin oli hankala kiintyä, vaikka niissä oli erilaisia persoonia ja monet taistelivat ja kuolivat sankarillisesti.
Jos apinat olisivat koirahahmoja, olisin itse ainakin tuntenut paljon enemmän sympatiaa niitä kohtaan ja myöhemmin hahmoja olisi mahdollista kohdata uudestaan, mikä on ainakin itselleni tarinoissa tärkeää.
torstai 25. syyskuuta 2014
Pohdintaa makaki-saagasta
Makaki-saaga on yksi GDW:n eniten ristiriitaisia mielipiteitä herättäneistä tarinakokonaisuuksista. Etenkin japaniksi ilmestyessään tätä tarinaa ei osattu ottaa vakavasti, koska no... apinat. Kun suomijulkaisu on ilmestynyt, ovat mielipiteet vaihdelleet, mutta monet ovat pitäneet tästäkin tarinasta.
Itselläni makaki-saaga jakoi rajusti mielipiteitä. Aloitetaan käymällä läpi hyviä puolia.
Makaki-saagassa esitellään pitkästä aikaa todella hyviä ja mielenkiintoisia hahmoja: Yukimura ja tämän isä Saheiji. Kummatkin hahmot ovat monipuolisia ja ne täydentävät toisiaan hyvin. Lisäksi tarina keskittyy näihin kahteen hahmoon. Monet muut GDW:n hahmot vain ilmestyvät ja liittyvät osaksi tarinaan eivätkä sen jälkeen enää hirveästi erotu joukosta. Monia vanhoja hahmoja käsitellään myös uudessa valossa ja esimerkiksi Sasukesta nähtiin sen taistelijapuoli, kun se vei viestin Ouun. Myös Ginistä nähtiin uusi uhrautuva puoli, kun se totesi Saheijin Yukimuran oikeaksi isäksi.
Tähän liittyen makaki-saaga on ainoita tarinoita, joissa hahmoja kuolee: nimettömien koirien lisäksi loppunsa kokee moni päähenkilö apinoiden ja koirien laumoista. Myös monet nimettömistä tai vasta esitellyistä hahmoista saavat itselleen näyttävän kuoleman. Tämän lisäksi monet kuolemat jättävät oikeasti surulliseksi, kun hahmojen toiveet eivät välttämättä toteudu.
Eräs tärkeä asia, johon on kiinnitetty yllättävän vähän huomiota, on Takahashin piirrostyyli. Omasta mielestäni makaki-saagassa nähdään joitakin Takahashin parhaita ja ilmeikkäimpiä koiria. Monet Yukimuran ja Weedin ilmeet ovat todella eloisia ja samalla erittäin koiramaisia ilman ylimääräistä inhimillistämistä.
Harmillisesti tarinassa oli paljon huonojakin puolia.
Yksi iso ongelma olivat apinat. Vaikka ne olivat miten suloisia, taistelutahtoisia ja urhoollisia, ne olivat silti apinoita, minkä vuoksi en itse kiintynyt kehenkään hahmoista eivätkä niiden kuolemat hirveästi sykähdyttäneet. Tämä herättää myös kysymyksen: miten koirat osaavat puhua apinoiden kanssa? Keskustelu ei suju ihmisten tai villisikojen kanssa, joten miksi juttu toimii apinoiden kanssa?
Erityismaininnan apinoista saa Kenraali, joka voisi teoriassa olla toimiva pahis. Sitä olisi kuitenkin pitänyt tyylitellä rajusti, sillä sen nykyinen ulkoasu ei toiminut. Hampaiden paljastamisen "mekanismin" ymmärtää vasta, kun sitä vertaa oikeaan tseladaan ja Kenraalin pehva oli aina tunnelmanpilaaja. Kenraalin koko vaihtelee myös rajusti mangan aikana.
Itselleni isoin ongelma oli kuitenkin tarinankerronta. Kuka muistaa yhden Yukimuran laumanjohtajista, Leonin? Entäpä Kenraalin surullisen taustatarinan, mikä vaikutti sen hulluuteen?
Leon, joka erottuu helposti poikkeuksellisen ulkonäkönsä ansiosta, esiintyy vain parilla sivulla. Kenraalin taustatarina käsitellään parissa ruudussa eikä siinä kerrota mitään sen hulluudesta. Se oli Etiopiassa ja tutkijat nappasivat mukaansa - ja jotenkin se päätyi Japaniin. Veikkaan, että kaikki tahtoivat päästä tästä vihulaisesta vain eroon.
Ottaen huomioon, miten lyhyt tarinakokonaisuus makaki-saaga on, siinä on todella paljon pieniä juoniaukkoja ja keskeneräiseksi jääviä tarinoita. Ehkä selkein näistä on Tobizarun kuolema, kun makaki yrittää sovittaa syntinsä tappamalla Kenraalin. Lopputuloksena Tobizaru vie Kenraalille tämän kadottaman kirveen ja kuolee ottaessaan kirveen pois Kenraalilta. Toinen hämmentävä seikka on nopeus, jolla Ouun joukot liikkuvat. Sasukelta menee koko yö matkustaa Ouun, vaikka se menee sinne autollakin, mutta Gin ja muut joukot saapuvat Yukimuran luo pian aamunkoiton jälkeen.
Pahin isku minulle tässä oli se, että olen aina pitänyt Takahashia loistavana tarinankertojana, joka pystyy kokoamaan tarinansa hyvin nopeassa ajassa ja noudattamaan samalla kustantajan ja yleisönsä toiveita. Makaki-saagassa tarinasta tuli lopulta heikoin lenkki, vaikka olin itse pitänyt apinoita hahmoina tarinan huonoimpana osana. On tietysti myönnettävä, että tämä tarina-arkki oli vain välisoitto kahden pidemmän tarinan välissä eikä siihen ole tämän vuoksi välttämättä hirveämmin aikaa uhrattu (ja onhan tarinaa voitu lyhentääkin alkuperäisestä), mutta vaikka asia näin olisi, olin silti pettynyt. Takahashi on kuitenkin itseeni eniten vaikuttaneita mangakoita, joten oli pettymys huomata tällaista keskeneräistä tarinankerrontaa.
Kokonaisuudessaan makaki-saaga kuitenkin ylitti odotukseni. Siinä oli mielenkiintoisia hahmoja, koskettavia hetkiä ja mukaansatempaavia taisteluita, joten se tulee varmasti luettua vielä useampaan kertaan.
Itselläni makaki-saaga jakoi rajusti mielipiteitä. Aloitetaan käymällä läpi hyviä puolia.
Makaki-saagassa esitellään pitkästä aikaa todella hyviä ja mielenkiintoisia hahmoja: Yukimura ja tämän isä Saheiji. Kummatkin hahmot ovat monipuolisia ja ne täydentävät toisiaan hyvin. Lisäksi tarina keskittyy näihin kahteen hahmoon. Monet muut GDW:n hahmot vain ilmestyvät ja liittyvät osaksi tarinaan eivätkä sen jälkeen enää hirveästi erotu joukosta. Monia vanhoja hahmoja käsitellään myös uudessa valossa ja esimerkiksi Sasukesta nähtiin sen taistelijapuoli, kun se vei viestin Ouun. Myös Ginistä nähtiin uusi uhrautuva puoli, kun se totesi Saheijin Yukimuran oikeaksi isäksi.
Tähän liittyen makaki-saaga on ainoita tarinoita, joissa hahmoja kuolee: nimettömien koirien lisäksi loppunsa kokee moni päähenkilö apinoiden ja koirien laumoista. Myös monet nimettömistä tai vasta esitellyistä hahmoista saavat itselleen näyttävän kuoleman. Tämän lisäksi monet kuolemat jättävät oikeasti surulliseksi, kun hahmojen toiveet eivät välttämättä toteudu.
Eräs tärkeä asia, johon on kiinnitetty yllättävän vähän huomiota, on Takahashin piirrostyyli. Omasta mielestäni makaki-saagassa nähdään joitakin Takahashin parhaita ja ilmeikkäimpiä koiria. Monet Yukimuran ja Weedin ilmeet ovat todella eloisia ja samalla erittäin koiramaisia ilman ylimääräistä inhimillistämistä.
Harmillisesti tarinassa oli paljon huonojakin puolia.
Yksi iso ongelma olivat apinat. Vaikka ne olivat miten suloisia, taistelutahtoisia ja urhoollisia, ne olivat silti apinoita, minkä vuoksi en itse kiintynyt kehenkään hahmoista eivätkä niiden kuolemat hirveästi sykähdyttäneet. Tämä herättää myös kysymyksen: miten koirat osaavat puhua apinoiden kanssa? Keskustelu ei suju ihmisten tai villisikojen kanssa, joten miksi juttu toimii apinoiden kanssa?
Erityismaininnan apinoista saa Kenraali, joka voisi teoriassa olla toimiva pahis. Sitä olisi kuitenkin pitänyt tyylitellä rajusti, sillä sen nykyinen ulkoasu ei toiminut. Hampaiden paljastamisen "mekanismin" ymmärtää vasta, kun sitä vertaa oikeaan tseladaan ja Kenraalin pehva oli aina tunnelmanpilaaja. Kenraalin koko vaihtelee myös rajusti mangan aikana.
Itselleni isoin ongelma oli kuitenkin tarinankerronta. Kuka muistaa yhden Yukimuran laumanjohtajista, Leonin? Entäpä Kenraalin surullisen taustatarinan, mikä vaikutti sen hulluuteen?
Leon, joka erottuu helposti poikkeuksellisen ulkonäkönsä ansiosta, esiintyy vain parilla sivulla. Kenraalin taustatarina käsitellään parissa ruudussa eikä siinä kerrota mitään sen hulluudesta. Se oli Etiopiassa ja tutkijat nappasivat mukaansa - ja jotenkin se päätyi Japaniin. Veikkaan, että kaikki tahtoivat päästä tästä vihulaisesta vain eroon.
Ottaen huomioon, miten lyhyt tarinakokonaisuus makaki-saaga on, siinä on todella paljon pieniä juoniaukkoja ja keskeneräiseksi jääviä tarinoita. Ehkä selkein näistä on Tobizarun kuolema, kun makaki yrittää sovittaa syntinsä tappamalla Kenraalin. Lopputuloksena Tobizaru vie Kenraalille tämän kadottaman kirveen ja kuolee ottaessaan kirveen pois Kenraalilta. Toinen hämmentävä seikka on nopeus, jolla Ouun joukot liikkuvat. Sasukelta menee koko yö matkustaa Ouun, vaikka se menee sinne autollakin, mutta Gin ja muut joukot saapuvat Yukimuran luo pian aamunkoiton jälkeen.
Pahin isku minulle tässä oli se, että olen aina pitänyt Takahashia loistavana tarinankertojana, joka pystyy kokoamaan tarinansa hyvin nopeassa ajassa ja noudattamaan samalla kustantajan ja yleisönsä toiveita. Makaki-saagassa tarinasta tuli lopulta heikoin lenkki, vaikka olin itse pitänyt apinoita hahmoina tarinan huonoimpana osana. On tietysti myönnettävä, että tämä tarina-arkki oli vain välisoitto kahden pidemmän tarinan välissä eikä siihen ole tämän vuoksi välttämättä hirveämmin aikaa uhrattu (ja onhan tarinaa voitu lyhentääkin alkuperäisestä), mutta vaikka asia näin olisi, olin silti pettynyt. Takahashi on kuitenkin itseeni eniten vaikuttaneita mangakoita, joten oli pettymys huomata tällaista keskeneräistä tarinankerrontaa.
Kokonaisuudessaan makaki-saaga kuitenkin ylitti odotukseni. Siinä oli mielenkiintoisia hahmoja, koskettavia hetkiä ja mukaansatempaavia taisteluita, joten se tulee varmasti luettua vielä useampaan kertaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)