keskiviikko 10. toukokuuta 2017

LW92

Uusi luku~

Daisuke ihmettelee Akamea, Orionia ja muita koiria, jotka juoksevat päinvastaiseen suuntaan kuin karhut. Daisuke ei tiedä, että koirat lähtivät jahtaamaan Monsoonia. Sirius, Rigel ja Shion eivät ole lähteneet minnekään, mutta kun Sirius huomaa Bobin, lähtee kolmikkokin liikenteeseen.

Ne piirittävät Bobin, joka yrittää luikkia karkuun, kun koirat juoksevat sitä kohti. Hetken kuluttua ne lähtevät nousemaan rinnettä ylös.
Unsai on nostettu paareille ja se on hyvin heikko. Kawasemi hyvästelee sen ja lupaa huolehtia laumasta sen puolesta.
Kawasemi haukkuu Hidetoshia, joka katselee koirien perään, kunnes tämä kääntää huomionsa Unsaihin. Hidetoshi tarkistaa Unsain pulssin, mutta mukana olevat lääkkeet ovat loppuneet, joten Daisuke ja Hidetoshi voivat vain ottaa Unsain mukaansa.
Koirat tarkkailevat Unsain lähtöä. Ne tuntevat hävinneensä taistelun nyt, kun niiden johtaja on viety pois. Puolet lemmikkikoirista on taistelukyvyttömiä: joko haavoittuneita tai kuolleita. Muutamat lemmikeistä alkavat jo harkita lähtöä, koska johtajat ovat poissa. Kawasemi asettuu kuitenkin johtajaksi.
Samassa Mary ja Sunny erkanevat laumasta. Ne tahtovat seurata Akamea ja Orionia jatkaakseen taistelua.
Akamen joukot ovat edenneet syvälle metsään Monsoonin perässä. Ne kohtaavat siellä Kurotoran ja muut haavoittuneet soturit.

 Väliluku. Seuraavassa lienee jo enemmän tapahtumia.

Muutamia huomioita:
- Monsoon valtasi koirien paratiisin noin kaksi viikkoa sitten. Yksi lemmikkikoirista mainitsee, että se lähti kotoaan 10 päivää sittten. Olin jotenkin odottanut, että tämä olisi asettunut lyhyemällä aikavälille, mutta 10-14 päivää kuulostaa kyllä loogiselta.

- Alan olla raa'asti sitä mieltä, että Mary ja Sunny ovat nimistään huolimatta poikia ja Reikan luona oleva arka pentu on se viimeinen elossa oleva tyttö. Olisi tosi kiva, jos Jeromen pennuissa olisi voimakas naissoturi (tai edes taisteluissa mukana kulkeva naistaistelija), mutta ei tämä nyt kovin todennäköiseltä tunnu. Toinen (ikävämpi) vaihtoehto olisi, jos kummatkin narttupennut kuolivat jo aiemmin emoaan puolustaessaan.

12 kommenttia:

  1. Mietinkin jo mitä Bobille kävi. Saapa nähdä kuinka sen käy tästä eteenpäin. Toivottavasti Unsai selviää. Tämä on pelkkä arvaus, mutta jos käy niin, että Unsai näkee Ginin ja muut ja selviää hengissä, niin Unsai varmaan kertoo myöhemmin muille että Gin ja Weed ovat kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, itse toivoisin, että Gin olisi jo siinä kunnossa, että se voisi lähteä Daisuken luota armeijaa johtamaan. Weed on niin heikossa kunnossa, että se ei varmaan ihan heti taisteluihin lähde.

      Poista
  2. Tässä luvussa ei nyt hirveästi tapahtunut juuri mitään muutakuin nyt ihmiset alkavat viedä haavoittuneita ja kaatuneita koiria pois, mitenköhän bobille vielä käy nyt kun se seuraa siriusta,rigeliä ja shionia ja toivottavasti unsai selviää olen alkanut pitää unsaista ei olisi kivaa jos nyt unsai kuolisi vammoihinsa mutta täytyy muistaa että unsai on jo vanhus koira ja vanhukset selviävät todella heikosti tuollaisista vammoista että se on melkein 50/50 että unsai selviäisi, toivottavasti sunnylle ja marulle ei käy kuinkaan kun he ovat Jeromen ainoat pennut jotka ovat vielä hengissä nyt kun ne lähtevät kostamaan äitinsä ja sisarustensa kuoleman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaisin, että Unsai selviää, koska olisi aika laimeaa, jos se kuolisi sairaalassa...

      Poista
  3. On Jeromella kyllä vielä yksi pentu jäljellä. Se vain on Reikan kanssa.

    VastaaPoista
  4. Eikös toisen Jeromen pennun nimi ole aiemmin kirjoitettu Maru, ei Mary? Onko kirjoitusasusta tullut jotain uutta tietoa vai tuliko tähän typo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän tuli typo. Hyvä, että huomasit.

      Poista
  5. Kiva että Bobistakin nähtiin vilaus, ihmettelinkin, mihin se on joutunut :)

    Olen miettinytkin, että Reikan ja pentujen matkaan lähtenyt Tonov olisi ollut naaras, koska sitä ei käsittääkseni ole näytetty sen jälkeen, kun Unsai tuli tarinaan, ja Reika ja pennut jäivät sitten Unsain lauman suojelukseen. Tehtiinkö tässä Bellat ja Koyukit eli nartut vain pois tarinasta? Ja Hiron pennut myös, koska ilmeisesti katsottiin, ettei niistä ole hyötyä taistelussa? Olisi kiva kyllä kuulla niistä, eihän Reika vielä tiedä, miten Hiron on käynyt. Siinä olisi Hiron ja Reikan pennuille motiivi käydä karhujen kimppuun.

    Jeromen pennuista vielä: jossakin olisi kerrottu, että pennuista kaksi oli naarasta, neljä urosta ja kaksi urosta ja yksi naaraista tosiaan olisi kuollut. Luulin alkuun, että Tonov olisi ollut uros ja joko Sunny tai Mary naaras, mutta Sunny ja Maru paljastuikin uroksiksi. Mutta toivottavasti Jeromen pennuista molemmat naaraat ei olisi kuolleet, toivottavasti toinen sitten selvisi hengissä. Ei muuten, mutta taas narttuja kohdellaan epäreilusti. Lydian kuolema oli harmi, mutta minkäs teet, on Takahashilla oikeus kuitenkin päättää, mitä hahmoilleen tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reikaa ei varmasti tulla taisteluissa näkemään, mutta Hiron pennut voisivat hyvinkin vielä mukaan tulla, jos taistelut jatkuvat. Itse toivoisin, että ne pääsisivät vielä valokeilaan etenkin Hiron kuoleman jälkeen.

      Mangassa mainittiin, että pentuja oli kaksi naarasta ja neljä urosta. Ensimmäisenä kuollut pentu oli uros, mutta sen tarkempia tietoja ei ole ollut. En kuitenkaan usko, että tulisi sellaista yllätystietoa, että Sunny tai Maru olisi naaras, koska ne ovat aktiivisesti mukana tarinassa ja taisteluita.

      Takahashilla on tosiaan tämä ikävä tyyli, että naishahmot ovat vain uhreja, äitejä ja autettavia.

      Poista
  6. Milloinkahan joku kertoo reikalle hirosta ja sen kuolemasta minä veikkaan kun sellainen hetki tulee niin reika varmaan romahtaa aivan täysin ja sen pennutkin myös toivottavasti koyuki ja bellakin tulisi takaisin näkyville niitten rooli on kyllä ollut aika vähäinen niille saisi olla kyllä enemmän kohtauksia ja muillekin jotka ovat nyt jäänneet pois valokeilasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaisin, että kunhan taisteluihin tulee taas isompi tauko ajallisesti, päästään näkemään näitä muitakin hahmoja.

      Poista
  7. Milloinkahan joku kertoo reikalle hirosta ja sen kuolemasta minä veikkaan kun sellainen hetki tulee niin reika varmaan romahtaa aivan täysin ja sen pennutkin myös toivottavasti koyuki ja bellakin tulisi takaisin näkyville niitten rooli on kyllä ollut aika vähäinen niille saisi olla kyllä enemmän kohtauksia ja muillekin jotka ovat nyt jäänneet pois valokeilasta.

    VastaaPoista