Miksi tahdot keräillä?
Tämän miettimiseen on hyvä käyttää hetki aikaa. Ginga-oheistuotteet ovat melko vaikeita saada ja ne ovat useisiin muihin keräilytuotteisiin verrattuna melko mitättömän näköisiä. Onhan innostuksesi aitoa etkä vain tahdo mennä muiden mukana tai painostamana?Huonoja syitä lähteä keräämään tuotteita on kavereiden painostus, keräilyharrastuksen yleisyys sekä arvokkaan kokoelman kerääminen. Jos kyse on kavereidesi innostuksesta, tulee oma keräilysi kuolemaan todennäköisesti samalla, kun kaverisi kyllästyvät siihen tai vaihtavat kohdetta. Myöskään se, että kaikilla muilla on jotain hienoa, ei kannata olla isona motiivina. Arvokkaan kokoelman kerääminen on ehkä huonoin syy. Ginga-oheistuotteet ovat arvollisesti verrattavissa lähinnä taide-esineisiin: niiden hinta voi nousta ja laskea sattumanvaraisesti. Jo muutaman kymmenen harvinaisen tuotteen ilmestyminen markkinoille voisi romauttaa kokonaisen tuoteryhmän arvon. Jos keräilysi tarkoituksena on siis miettiä oheistuotteiden tulevaa myyntiarvoa, kannattaa suosiolla ostaa osakkeita ja ryhtyä seuraamaan pörssikursseja. Sitä kautta saa rahansa helpommin.
Jos olet innoissasi tuotteista, kannattaa miettiä tarkkaan, mikä tuo sinulle suurinta iloa: tuotteiden löytäminen, ostaminen vai omistaminen.
Koska Ginga-tuotteet ovat harvinaisia, keräilevät monet ihmiset niistä vain kuvia. Kuvien etsiminen onkin palkitsevaa puuhaa: siinä tekee jatkuvia löytöjä eikä rahaa kulu ollenkaan. Useita harvinaisimpia oheistuotteita on mahdotonta saada itselleen, joten kuvien kautta pystyy hankkimaan itselleen tietoa sellaisistakin tavaroista, joita ei koskaan tule oikeasti näkemäänkään. Jos nautit siis erilaisten tavaroiden ihastelusta, varaa koneellesi kansio ja ryhdy hamstraamaan kuvia. Niiden ohessa kannattaa mahdollisesti pitää myös päiväkirjaa, jotta voi muistella, mistä ja milloin minkin tavaran löysi.
Jos sinulle suurin ilo tuotteista tulee ostamisesta, kannattaa sinun heti alkuun hankkia hyväpalkkainen työ. Suurin osa Ginga-tavaroista on kallista ja rahaa tähän harrastukseen saa upotettua niin paljon kuin mahdollista. Tällöin kannattaa myös harkita vain isojen erien ostamista: tällöin voit myydä kaksoiskappaleet pois eli nauttia ostamisesta ja säilyä plusmiinusnolla rahatilanteessa.
Kun omistat jotain, käytätkö pitkiä aikoja sen katselemiseen, vaihteletko sen paikkaa hyllyllä, otatko siitä valokuvia ja olet vain iloinen, kun tiedät, että sinulla on tietty tavara omistuksessasi? Tällöin osut omistaja-kategoriaan eli keräilijöistä yleisimpään ja sinun suurin ilosi on tuotteen omistaminen. Jos olet aloitteleva keräilijä, kannattaa sinun tässä vaiheessa tehdä ns. testiostoja. Osta itsellesi (tai tee se mielikuvaharjoituksena) figuuri, tarroja, erikoisjulkaisu, mallikuva, Takahashin muuta tuotantoa, doujinshi... Vähän kaikkea sekalaisesti ja katso sitten, mikä tuo sinulle eniten iloa.
Järjesteletkö figuureita jatkuvasti uusiin asetelmiin, ihailetko keräilykortteja ja haaveilet kansion tyhjien kolojen täyttämisestä, selaatko mangat puhki ja tutkitko jatkuvasti erilaisia kansia? Valitse aihe, josta pidät eniten ja joka tuntuu sinusta tärkeimmältä.
Ginga-piireissä on yleistä yrittää kerätä täysiä sarjoja (tai esim. pehmoista saada edes joku), mutta tätäkin kannattaa miettiä. Entä jos keräisit tuotteita vain jostain tietystä hahmosta? Tai tarroissa ja korteissa kuvia vain kohtauksista, jotka ovat maalauksia? Vaihtoehtoja on monia ja kannattaa valita se, mikä on itselleen mieluisin: jos joskus iskee hinku kerätä kokoelma täydelliseksi, voi sitä alkaa täydentää. Ensin täytyy kuitenkin valita ne itselleen rakkaimmat ja tärkeimmät aiheet.
Tämän lisäksi on suositeltavaa jo hyvissä ajoin tehdä seuraavat investoinnit:
- Pieni lasivitriini/hylly
- Keräilykorttikansio + mappi
- Kirjahylly
Tuotteet kannattaa alusta alkaen säilöä hyvin, sillä jos tavarat kuluvat, laskee niiden arvo. Lisäksi esineistä on paljon enemmän iloa, jos ne on siististi järjestetty, jolloin voit katsella ja esitellä niitä helposti ilman pelkoa siitä, että ne vaurioituisivat. Myös kehyksiä kannattaa ostaa esim. hienoimmille mallikuville. Kannattaa huomioida myös se, että jos joskus kyllästyt keräilyyn, on siististi järjestetyt tavara helppo pakata varastoon odottamaan innostuksen palaamista. Kokoelman myymistä kannattaa harkita yhtä kauan kuin käytit aikaa sen keräämiseen. Jos myyt vuosia keräämäsi kokoelman päähänpistosta, se alkaa todennäköisesti kaduttaa vuosien kuluttua.
Mitään kalliita hyllyjä ei kannata hankkia (tahdothan säästää nekin rahat tuotteisiin!) ja esim. Lidlistä saa aina välillä näppäriä, seinälle kiinnitettäviä pikkuisia lasivitriineitä, joihin Ginga-figuurit mahtuvat mukavasti.
Ja viimeisenä tärkeänä asiana: keräilyä ei pidä ottaa kuolemanvakavasti. Jos haaveenasi on omistaa figuuri tai muuta, nappaa sellainen mukaan heräteostoksena ja mieti sitten rauhassa, tahdotko niitä enää lisää. Heräteostoksen tai parin tekeminen ei pakota keräilemään lisää, mutta kannattaa varoa: yksikin ostos voi nostaa keräilyvimman. Useimmiten keräilyvimma lähtee käyntiin ilman suurempaa harkintaa ja se ei ole paha asia. Omaa rahankäyttöään kannattaa kuitenkin harkita.
Aloitin itse keräilyn ala-asteella ensin sekalaisina koirafiguureina ja lopulta hurahdin Star Warsiin, josta muovisälää riitti. Ostin alkuaikoina itselleni mittavat erät tavaraa, jolla en tehnyt yhtikäs mitään, mutta pikkuhiljaa aloin kehittää omaa tyyliäni keräilyssä. Omistan edelleen lähes kaikki ostamani tavarat (kaksi figuuria myin muutama kuukausi sitten): vaikka mukana on paljon virheostoksia, ne ovat kuitenkin erittäin nostalgisia. Lisäksi ei kukaan ostaisi Episode 1:n random-krääsää~ Kokoelmistani löytyy esimerkiksi sellaisia helmiä kuin kaikki erilaiset taisteludroidit (ne valkeat, joissa on eri värisiä tarroja) sekä Jar Jar Binksin pää -leikkisetti.
No kyllä sen keräilyn voi aloittaa ilman vitriinejä ja hyväpalkkaista työtä. Nimimerkki Kokemusta on.
VastaaPoistaKyllä se hieman auttaa, että jää ylimääräistä käteen siitä mitä ikinä tienaakaan. Itsekään en kyllä hankkinut tilavampaa hyllyä ennenkuin oli sille tarvetta.
PoistaMitäs sitten, kun on opiskelija tai peruskoululainen? Aika paljon vaadittu, että hankipas ensin työ ennen kuin voit alkaa ostamaan kuuden euron mangoja.
PoistaUskoisin, että maalaisjärjen käyttö on sallittua tapauksesta riippuen. Aika monet alaikäiset käyttänevät esim. viikkorahansa siihen, jos haluavat ostaa mangaa. Ainakin oma kommenttini viittasi siihen, että helpottaa keräilemistä, kun jää rahaa jostain ylimääräiseksi käteen ja siinä vaiheessa, kun haaveilee kalliimmista oheistuotteista se on helpompaa, jos pystyy jo päättämään itse tuloistaan ja mihin ne käyttää.
PoistaItse henkilökohtaisesti olen opiskelija ja olen maksanut keräilyni kesätyörahoilla tai opintorahalla, jos sitä on jäänyt yli vuokran, laskujen ym. jälkeen.
Anonyymin kannattaa lukea teksti kokonaisuudessaan tai opetella trollaamaan paremmin. Olen nuo kaikki inttämäsi asiat maininnut tekstissäni ja nyt yrität vain tahallasi ymmärtää ne väärin: esimerkiksi hyväpalkkaista työtä suosittelen siinä, jos pitää eniten tavaroiden ostamisesta eikä niinkään muusta keräilystä.
PoistaHyvä kirjoitus, mukavasti tarkasteltu keräilyä useammalta kannalta. Asettelun ja keräilykorttien mainitseminen aiheutti kauheita nostalgiafiiliksiä kun nuorempana piti Pokemon-kortteja järjestellä milloin tyypityksen ja milloin paremmuuden mukaan :'D Keräiletkö itse mitään muita sarjoja Gingan ja Star Warsin lisäksi?
VastaaPoistaKokoelman järjestely on aina yksi kivoimpia urakoita. =D
PoistaDragon Ball -dioramafiguurit ovat yksi, toinen on Mudkip-tavarat. Tämän lisäksi kerään joistakin hahmoista (Kisame, Scar) tavaraa ja paljon ostan tavaraa ihan sen perusteella, että ne ovat hienoja.
Kiinnostavia kohteita, ja Mudkipejä <3
PoistaMudkipsejä minulla on pieni armeijallinen. =D
PoistaJuurikin tässä yksi päivä pohdiskelin, että miksi keräilen gingaa. Kyllä se vain piristää päivää niin paljon kun voi katsella gingaan liittyviä kuvia, ja selailla mangoja. Kuukauden kohokohta on ehdottomasti Weed. On tämä sarja vain kaikintavoin niin mahtava ja uppoaa muhun täysin! :D
VastaaPoistahttp://gingadensetsuweed.blogspot.fi/
Itse oon vaatimatonta Ginga-kokoelmaani kerryttäny hillitysti ja harkiten vuosien saatossa ihan vain, koska en vieläkään ole päässyt yli siitä tunteesta, kun kuuli ensimmäisen kerran, että Hopeanuolesta on muutakin kuin ne 4 VHS-kasettia! En ole keskittynyt mihinkään tiettyyn, vaan ostellut erilaisia juttuja niin, että on monipuolisesti maistiaisia vähän kaikesta. En ehkä edes lue itseäni varsinaiseksi Ginga-keräilijäksi, kunhan nyt tuota roinaa toisinaan fiilispohjalta kerryttelen.. Ja tulihan tuossa ihan Ginga-mangoja ja kokoelman esille laittoa varten hommattua kirpparilta nätti kirjahylly lasivitriineineen - herttinen sentään! Mutta olen ihan liian saita ostaakseni esim. pehmoja tai figuja sadoilla euroilla, taidan enempi olla sellainen Ginga-tuotteiden harvinaisuudesta nauttivan painajainen, joka olisi vaatimassa näitä massatuotantoon ja muutamalla eurolla supermarketteihin..
VastaaPoistaItselleni ja muutamille tuntemilleni faneille Ginga-tuotteet ovat sellaisia aarteita, joita on kiva tutkiskella omassa kodissa tai toisten fanien luona vieraillessa.
Näinpä. Tavaraa on kiva ostaa, vaikkei "vakavissaan" keräilisikään.
Poista