sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Miten Hougenin olisi pitänyt kuolla?

Hougenin kuolema on nostanut monenlaisia keskusteluita. Animen kuolema on useimpien mielestä naurettava. Mangan kuolema on taas saanut erilaisempia mielipiteitä: osa on pitänyt ihmisten kostoa hyvänä ja toimivana ratkaisuna, osalle tämäkin on ollut puskasta revitty.

Jos unohdetaan nykyiset vaihtoehdot, mitä muita vaihtoehtoja Hougenin kuolemalle olisi ollut?

Yksi esitetty vaihtoehto olisi ollut itsemurha. Hougen olisi voinut tappaa itsensä esimerkiksi hyppäämällä alas kalliolta: heikossa tilassaan se ei todennäköisesti olisi enää selvinnyt vammoistaan. Minua tämä vaihtoehto ei houkuta: Hougen selvisi nimenomaan siksi, että se alkoi anoa armoa eikä tämän jälkeen itsemurha tunnu oikealta ratkaisulta. Lisäksi Kamakiri oli jo tehnyt itsemurhan hyvin samanlaisessa tilanteessa, joten Hougenin vetäminen samaan rataan olisi tuntunut toistolta. Hougen ei myöskään ole luonteeltaan sellainen hahmo, joka sortuisi itsemurhaan, vaan joka sinnittelee hengissä viimeiseen asti. Myös aaveiden antamaa apua olen tähän kuvitellut: jos aaveet saisivat Hougenin syöksymään terävää puunoksaa vasten tai muuta vastaavaa.

Toinen vaihtoehto olisi luonnollinen kuolema. Hougen oli pahasti revitty ja se oli saanut monta iskua Battougasta, osan päähänsä. Se olisi hyvin voinut nilkuttaa pois taistelukentältä ja kuolla pian haavoihinsa. Tämä olisi erittäin realistinen ja samalla äärettömän harvoin käytetty ratkaisu, mutta tuskin olisi ilahduttanut faneja kovinkaan paljon. Yksi tämän kaltainen realistinen kuolema Gingassa tullaan näkemään ja se aiheutti kovia pettymyksiä faneille. Toisaalta, jos Hougen olisi lyyhistynyt kuolemaan jo lyhyen matkan päästä Ouun joukoista, olisi ratkaisu voinut olla mielenkiintoisempi. Hougen olisi oletettavasti viimeisinä sanoinaan kironnut ouulaisia, koska tältä hahmolta en aitoa katumusta tahtoisi kuulla. Vaihtoehtoisesti se olisi voinut kutsua veljeään apuun viimeisillä hetkillään.

Tästä heräsi mieleeni kolmas vaihtoehto: entä jos Hougen ei olisi kuollut ollenkaan? Entä jos sille olisi käynyt samoin kuin Genballe, mutta ilman aivovammaa? Mitä Ouun sankarit ja Hougen itse olisi tehnyt, jos sen jalat olisivat pettäneet eivätkä olisi koskaan parantuneet? Olisivatko ouulaiset pitäneet siitä huolta, kuten muista haavoittuneista ja olisiko Hougen edes sallinut sen? Yksi vaihtoehto olisi tietysti ollut, että Hougen olisi viety ihmisten luo (Hyvää joulua, Daisuke!!), mutta Hougenin luonteen huomioon ottaen, se ei olisi ollut fiksu valinta.

Kuolemisvaihtoehdoista ehkä mielenkiintoisin olisi, jos joku Ouun sotureista olisi tappanut Hougenin. Laumassa ei kuitenkaan ollut ketään, joka olisi käynyt uhmaamaan Weedin suoraa käskyä etenkin Ginin valinnan jälkeen. Jos Toubee olisi ollut elossa, se olisi voinut teloittaa Hougenin, vaikka ei Ouun joukoilta olisi saanut siihen suostumusta. Muista hahmoista Kyoshiro olisi mahdollinen, mutta sekään ei ole murhaaja, vaikka raivopäinen onkin.

Jos Hougen olisi aiemmin vaikuttanut suoremmin esimerkiksi Sniperin kuolemaan, olisivat Thunder ja Lecter voineet kostaa oppi-isänsä kuoleman. Myös jos Hougenin joukoissa olisi ollut joku Hougenille aidosti uskollinen, se olisi voinut tappaa sen: syynä olisi voinut olla pettymys johtajaa kohtaan sen antautumisesta tai tahto poistaa Hougenin kokema häpeä tappamalla se, kuten Hougen teki Nerolle.

Yksi ainakin animeen hyvin sopiva versio olisi myös: Ouun vuorilinnan romahtaminen. Animessa Torahammasta ei räjäytetty, mutta siinä todetaan pari kertaa, että luolasto on melko hutera. Hougen olisi noussut Torahampaan huipulla ja salaman sijaan osa Torahampaasta olisi romahtanut ja Hougen murskaantunut kivien alle tai seivästynyt puun runkoon.

Mangan puolelle en osaa keksiä parempaa vaihtoehtoa kuin sen nykyinen. Jos Hougen olisi joutunut jonkun alaisensa tappamaksi, olisi tästä alaisesta oikeastaan pitänyt tulla seuraava pääpahis, koska ei kuka tahansa rivikoira nyt Hougenia voisi nitistää.

Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen mangan ratkaisuun. Se tuo ihmisiä tarinaan sopivasti mukaan ja siitä muistutellaankin useasti tarinan aikana. Lisäksi se valottaa Hougenin historiaa ja paljastaa siitä uuden kammottavan puolen.

15 kommenttia:

  1. "Yksi tämän kaltainen realistinen kuolema Gingassa tullaan näkemään ja se aiheutti kovia pettymyksiä faneille."

    Kenestä hahmosta puhut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Poistin tästä välistä pari viestiä, kun spoilasivat melko pahasti.

      Yksi pahiksista takertuu levään/vesikasveihin ja hukkuu.

      Poista
    4. Mitä siitä, vaikka spoilaa? Voi jestas.

      Poista
  2. Hougen olisi viety ihmisten luo (Hyvää joulua, Daisuke!!)
    *Huutonaurua*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tämä olisi Facebook, tykkäisin kommentistasi.

      Poista
  3. Ouun vuorilinnan romahtaminen olisi sopinut oikein hyvin animeen, se olisi ollut paljon parempi kuin salaman isku.

    Mangaan taas on hankalampi keksiä hyvää tapaa jolla Hougen olisi voinut kuolla. Nykyinen ammutuksi tuleminen on ihan ok, mutta jollain tapaa tönkkö, olisin itse kaivannut jotain muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kirjoittelin tämän tekstin ennen suomimangan ilmestymistä ja pitää näin jälkikäteen todeta, että se oli hieman kömpelösti toteutettu. Ehkä se olisi tarvinnut pari sivua enemmän aikaa käsittelyä tai jotain muuta, mutta nyt se oli melko töksähtävä loppu.

      Poista
  4. Itse olen tyytyväinen mangan kuolemaan, mutta sekin saa vähän miettimään, että onko nykysukupolvi kamalan heikkoa tekoa, jos ei yhtä tanskandoggia saa hengiltä. Akakabuto oli sentään suuri hirviökarhu, Hougen ihan "tavallinen" koira. Battoga näyttää menettävän aivan kamalasti sitä tappavaa tehoaan, mitä pidemmälle tarinassa mennään.

    Animen kuolema on naurettava, jopa tuo Gajoun romahdus olisi ollut parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta battougan tehoa on vähennetty ihan tietoisesti. Olisi kuitenkin aika epäreilua, jos se olisi niin tehokas kuin GNG:ssä. Silloin battouga oli supertehokas JA sen pystyi tekemään monta kertaa peräkkäin.
      Ja kyllähän Hougen olisi saatu hengiltä, mutta näin ei tahdottu tehdä.

      Poista
    2. SPOILER!

      No jaa, sitä kuulemma opetetaan tavallisille rivisotureillekin Orionissa, joten minulla ainakin menee maku siihen, koska ei se enää ole tappava erikoisisku.
      Jos Hougen olisi saatu hengiltä, se olisi aika varmasti kuollut battogan iskuihin, varsinkin siihen päähän osuneeseen.

      Poista
  5. "Lisäksi Kamakiri oli jo tehnyt itsemurhan hyvin samanlaisessa tilanteessa, joten Hougenin vetäminen samaan rataan olisi tuntunut toistolta."
    Piti ihan käydä tarkistamassa mangasta, miten tuo Hiron ja Kamakirin välinen taistelu oikein päättyi. Suomimangassa sanotaan, että haaskalinnut jäivät odottelemaan sen kuolemaa, mutta missään kohtaa ei mielestäni viitata siihen, että Kamakiri olisi tehnyt itsemurhaa tai edes kuollut. (Tosin en tiedä mitään tulevasta juonikuviosta tai Orionin tarinasta, joten en osaa sanoa, mainitaanko niissä selkeästi Kamakirin lopullinen kohtalo.) Jäikö multa jotain huomaamatta vai voiko tuon itsemurha-asian lukea jotenkin rivien välistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsemurhan voi lukea rivien välistä. En tiedä, tuoko Orion tähän lisävaloa, mutta Kamakirin vammat eivät olleet kuolettavia. Se ei kuitenkaan yrittänyt tehdä mitään loukkaantumisensa jälkeen eli päätti ennemmin kuolla kuin jatkaa elämää runneltuna.

      Poista
  6. Hyvää joulua Daisuke!!! Hulvatonta!!! XD Ja siitä ihmeen spoilerijutusta...Kuka mitä häh?!

    VastaaPoista