Karhukoiran valinta ja koulutus

Miten karhukoiran koulutus ja valinta eroavat Hopeanuolessa ja tosi elämässä? Syötetäänkö pennuille oikeasti raakaa karhunlihaa ja lyödäänkö niitä halolla päähän?

Ensimmäinen askel on karhukoiran valinta. Gohee suorittaa valintansa puhtaasti pennun ulkonäköön katsoen eikä katso pentuja kuin muutaman sekunnin ajan. Shiron pentuja valitessaan Gohee käyttää enemmän aikaa pennun valitsemiseen, mutta valinnan perusteita ei kerrota.

Ginga-sarjojen ensimmäinen virhe on pentujen noutoaika. Koiranpennut vieroitetaan ja myydään emostaan 7-8 viikon ikäisinä, poikkeustilanteissa 6 viikkoisina. Kuukauden ikäinen pentu on vielä pitkälti riippuvainen emostaan, vaikka se tässä vaiheessa jo harjoittelee itsenäistymistä. Liian aikaisin erotettu pentu voi sairastua helpommin ja se ei välttämättä kehity luonteeltaan tasapainoiseksi.

Miten karhukoira valitaan? Konsteja on monia. (Jätän kertomatta perusasiat eli sukupuut, pentueen tarkistaminen, vanhempien tarkistus jne.)

Jotkut valitsevat koiran ulkonäön sekä ennusmerkkien avulla. Ulkonäössä suositaan tavallisesti isoimpia ja vankimman näköisiä pentuja. Hirvi- ja karhukoirilla yleinen tapa tunnistaa hyvä koira on suumerkit eli se, miten pennun kitalaen poimut asettuvat. Uskomus hyvistä suumerkeistä on monissa piireissä niin tarkka, että monet voivat valita pennun puhtaasti suuhun katsoen ja osa voi tahtoa kasvattajalta kuvia pennun suumerkeistä jo ennen kuin tulevat katsomaan pentuja.

Ulkonäön lisäksi on tavallista testata pennun luonnetta. Karhukoira ei saa olla arka, vaan utelias, itsenäinen ja rohkea. Säikkyys on nuorilla pennuilla helppo selvittää: kun pennut leikkivät, voi läimäyttää käsiään äänekkäästi yhteen tai tuntematon ihminen voi juosta niitä kohti. Pennut, jotka reagoivat voimakkaasti ja pelokkaasti, ovat tavallisesti muita säikympiä. Rohkeat pennut jäävät hetkeksi kuuntelemaan outoa ääntä tai lähtevät juoksemaan kohti vierasta.

Itsenäisyys ja rohkeus näkyy siinä, uskaltaako pentu liikkua muutenkin kuin sisarustensa kanssa ja suuttuuko se, jos sen leikit keskeytetään. Pentuiän jääräpäisyys on tavallisesti hyvä merkki: ahtaaseen paikkaan tunkeminen, lumihankeen hyppääminen ym. "uroteot" kertovat paljon pennusta. Myös pureskeluvimma ja tavaroiden ravistelu oikealla otteella on tärkeää esimerkiksi mäyräkoirissa.

Yksi keino testata pennun luonnetta on ottaa se erilleen muista pennuista, viedä se paikkaan, jossa se ei ole koskaan ennen ollut ja jossa ei ole tuttuja hajuja (esim. autotalli), laskea se maahan ja perääntyä parin askelen päähän. Pennun reaktiota seurataan lyhyen aikaa (10-30 sekuntia) ja sen luonne voidaan arvioida sen mukaan. Arka pentu jää paikoilleen ja vinkuu, riippuvainen menee omistajan luokse ja rohkea lähtee tutkimaan paikkaa.

Gohee suosii koulutuksessaan uroksia, mutta tarkoittaako tämä, että nartut ovat huonompia metsästyskoiria?

Kyllä ja ei. Jos rodun jalostus on vielä kesken, on uroksilla tavallisesti parempi metsästysvietti. Tämä ei johdu sukupuolen automaattisesta huonoudesta, vaan jalostuksesta. Vielä nykyäänkin monet kasvattajat valitsevat vain parhaat urokset jalostuskäyttöön, mutta eivät kiinnitä huomiota nartun ominaisuuksiin. Tämä valinta johtaa siihen, että rodusta on hankalampi löytää hyviä koiria ja erityisesti narttujen ominaisuudet vaihtelevat rajusti.

Nartuilla on myös muita metsästystä haittaavia piirteitä: kiima-aika voi estää koiran käytön metsällä ja lisäksi narttu voi tulla valeraskaaksi, mikä vie taas metsästysaikaa pois.

Kun koira on kotona, miten koulutus etenee?

Vastaus: koiraa ei lyödä halolla eikä sen korvan juuressa ammuta aseella. Jos koiraa lyö tai satuttaa, se menettää luottamuksen omistajaansa. Metsästystilanteessa se ei tällöin tahdo tulla omistajansa luo kutsusta ja se voi myös alkaa säikkyä ja lopettaa riistan haukkumisen, kun omistaja tulee lähelle. Kun koira luottaa omistajaansa, se alkaa haukkua entistä enemmän ja lähempänä riistaa, jotta sen omistaja voi helpommin lähestyä.

Monet koirat kuuroutuvat metsästysuransa loppupuolella ja tämä voi johtua siitä, että ne kuulevat aseen laukauksia turhan läheltä jo metsässä ollessaan. Jos aseella ampuu koiran korvan juuressa jo pentuna, on takuuvarmaa, että isompana sillä on kuulohäiriöitä. Pentu pitää totuttaa aseen ääneen pikkuhiljaa.

Entäpä karhunliha?

Karhunlihaa käytetään koulutuksessa harvoin. Sen sijaan karhunrasva on suosittu testausmenetelmä. Karhunrasva on voimakkaan hajuista ja makuista. Sitä käytetään usein jo pentuja valitessa testaamaan koiran luonnetta ja kiinnostusta riistaa kohtaan. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi yllä mainitussa autotallitestissä lisänä. Tämä ei kuitenkaan ole täydellisen luotettava testi, sillä ahnas pentu saattaa vain syödä rasvan eikä sillä ole mitään tekemistä metsästysinnon kanssa.

Aikuisetkin koirat voivat pelätä karhunrasvaa. Ne harvemmin hotkivat sitä, vaan useimmat haistelevat sitä ja ovat jännittyneitä sen hajusta. Jotkut koirat voivat suoranaisesti pelätä sitä eivätkä suostu koskemaan siihen. Koira saattaa karhunrasvan syömisen jälkeen alkaa kakistella tai kalisuttaa hampaitaan. Monesti koirilla näkyy jo rotukohtaisia eroja karhunrasvan kohtaamiseen: suomenajokoirat reagoivat voimakkaammin karhunrasvan hajuun ja makuun kuin norjanharmaat tai jämptlanninpystykorvat.

Yksi Goheen inhimillisimpiä treenauskeinoja oli laittaa pentu veteen etsimään lihanpaloja. Tämä on osittain oikein, osittain väärin.

Jos ilma on vähänkin kylmä, voi pentu (tai aikuinen) paleltua vedessä. Lisäksi koira ei välttämättä opi pidättämään hengitystään ja voi jopa hukkua yrittäessään tavoitella lihanpalaa. Vaihtoehtoisesti se saattaa ruokaa napatessaan niellä liikaa vettä.

Hirvi- ja karhukoirat tulee opettaa uimaan. Monet koirista ovat paksuturkkisia ja jos turkin kastuminen on niille outo asia, ne saattavat lopettaa riistan seuraamisen, kun se ylittää joen tai oikaisee järven poikki. Monet koirat voivat myös inhota kastumista. Metsästyskoiran tulisi seurata riistaa myös veden yli ja tämän vuoksi koiria uitetaan usein kesäisin: ne tottuvat veteen ja uimiseen sekä saavat samalla pidettyä kuntonsa yllä syksyä varten.

Goheen viimeinen koulutusmetodi on yksi suurimpia virheitä, mitä hirvi- ja karhukoiran kanssa voi tehdä: Gohee ampuu Ginille fasaanin. Hirvi- ja karhukoirilla on usein ongelmana se, että ne jahtaavat muuta riistaa: jäniksiä, lintuja, kettuja, poroja, peuroja ym. Ne tulee nuoresta pitäen kouluttaa pois näistä ja keskittyä vain karhuihin ja hirviin. Jos koira oppii metsästämään kaikkea riistaa, siitä tulee erittäin epäluotettava metsällä, koska ikinä ei tiedä, mitä se voi ryhtyä jahtaamaan.

Miten koira varsinaisesti oppii haukkumaan hirveä ja karhua, seuraamaan niiden jälkiä ja pysäyttämään ne?

Koiran tulee oppia ne itse. Omistaja voi tässä auttaa viemällä koiransa mahdollisimman usein metsälle ja seuduille, jossa nimenomaista riistaa on. Väärästä riistasta koiraa tulee torua, oikeasta kehua ylenpalttisesti. Hirven tai karhun kaataminen voi monesti saada koiran innostumaan metsästämisestä huomattavasti, joten nuoren koiran voi joskus viedä katsomaan kaadettua eläintä, jotta se ymmärtää tehtävänsä ja sen tarkoituksen.