perjantai 25. huhtikuuta 2014

Pehmojen historiaa ja ominaisuudet

Yleistietoa


Vaikka WEED-pehmot ovat todella suosittuja, niistä tiedetään erittäin vähän: TopSangyon valmistamaa Weed-pehmoa lukuunottamatta, ne on kaikki oletettu arpajaispalkinnoiksi. Pehmoja on kahtaa eri kokoa: isoja ja pieniä, jotka tunnistaa koon lisäksi esittelylapuista: isoilla pyöreä, pienillä kulmikas.

Historia ja määrät


Ennen kuin pehmoja ryhdyttiin valmistamaan, annettiin faneille mahdollisuus äänestää, mistä hahmoista pehmoja tehtäisiin. Samalla äänestettiin myös avaimenperien sekä kännykkäkorujen ja kynänpäiden hahmoista. Kynät eivät koskaan saaneet niin paljon suosiota, että niitä olisi valmistettu.


Alkuperäisinä hahmovaihtoehtoina oli esimerkiksi Hiro, Sasuke, Kurotora, Smith ja Tesshin, mutta myös GNG:ssä esiintyneitä hahmoja oli: Benizakura, Akatora, ja Hakurou. Nämä hahmot eivät kuitenkaan menestyneet äänestyksessä, joten niistä ei valmistettu pehmoja tai muuta oheistavaraa. Vanhoista hahmoista Rikillä taas oli suosiota niin paljon, että siitä valmistettiin pehmo.

Lisäys: P4 olettamani pehmo on todennäköisesti Jerome. Pehmoluonnoksissa Weedin etutassujen alla oleva hahmo näyttää harjapäiseltä P4:ltä (arpista jalkaa lukuunottamatta), mutta sen alla on nimi, jossa on neljä merkkiä. Tämä viittaisi enemmän Jeromeen.

Pehmojen määristä liikkuu vaihtelevia teorioita. Tällä hetkellä oikeana voinee pitää seuraavaa oletusta:
WEED World 4 -lehden (ilmestyi loppuvuodesta 2002) yhteydessä on ensimmäinen erä pehmoja: GB, Akame, Gin, Weed, Kyoshiro, Jerome ja Ken. Pehmoja mainostetaan olevan 1000 kappaletta, joka tarkoittaa oletettavasti 1000 kappaletta yhtä hahmoa. WEED World 5 -lehdessä on taas mainos kilpailusta, jossa isoimpana lukuna on 500, joka viittaa palkintojen yhteismäärään. Pehmojen yhteydessä taas mainitaan 50 kappaletta. Puhtaasti arvaillen, voisin veikata, että pehmoja on tuolloin arvottu 50 seitsemän pehmon settiä tai 50 kappaletta kutakin seitsemää erilaista hahmoa.

Tämän lisäksi Orion-mangan osan 22 yhteydessä järjestettiin arvonta, jossa oli palkintona 35 pehmoa. Arvontamainoksessa oli samat pehmot kuin ensimmäisessäkin arvonnassa.

Ensimmäisen sarjan pehmoilla on kaikilla maalatut arvet ja muut kuvioinnit, mistä ne tunnistaa.

Yhteensä ensimmäisen sarjan pehmoja olisi siis reilu 1000 kappaletta, oletettavasti 1200, mikä on yleinen tukkuerä pehmoja valmistettaessa, ja niitä voi vielä olla mangan kustantajan varastoissa. (Vertailuesimerkkinä istuva Weed-avaimenperä: se on erittäin harvinainen ja se on ollut palkintona samassa kilpailussa vuosia sitten, mutta vieraillessaan Animeconissa 2012 Takahashi jakoi sellaisia fanitapaamisessaan. Toisin sanoen, kustantaja otti niitä mukaan varastosta.)

Myöhemmin pehmoja tehtiin uusi erä, mutta niiden määrä on vielä enemmän arvailun varassa: mainoksia ei ole ollut kiinteästi missään, vaan ne ovat olleet WEED-mangan obeissa sekä välissä olleita mainoksia, joten useimmat niistä ovat kadonneet.

Toisen sarjan pehmot ovat kuitenkin harvinaisempia ja siihen sarjaan kuuluvat: Gin, Weed, Riki, Akame, Jerome, Kyoshiro, GB, Ken, Ben, Jouji, Kagetora, Mer, Rocket ja John. Pehmojen arvet ja muut vastaavat kuvioinnit on brodeerattu ja niissä oli pieniä eroja alkuperäisiin pehmoihin verrattuna. Pehmoja on tehty sekä isoja ja pieniä. Yhdessä WEED-mangan välissä tulleessa mainoksessa niitä sanotaan olevan 200 kappaletta. On kuitenkin todennäköistä, että niitä on valmistettu enemmän. 200 kappaletta on todella pieni määrä pehmolelujen valmistukseen ja yleisin minimi on 500 kappaletta.

WEED-mangan mainoksesta mielenkiintoisen tekee se, että kuvassa näkyy isoina pehmoina Mer, Gin, Rocket, John, GB, Akame, Kagetora, Jerome ja Ben. Isot Mer, Rocket, John ja Kagetora ovat kuitenkin niin harvinaisia, että niistä ei ole muita kuvia kuin tämä mainoksessa oleva.

Ja tuntematonta menneisyyttä

Ja jotta asia menisi vielä mutkikaammaksi, aloin vähän aikaa sitten kaivella vanhoja kansioitani ja Wayback Machinen avulla lähdin tutkimaan menneitä: TopSangyon sivuja vuonna 2003-2009. Pian minua tervehti aikoinaan kovin tutuksi tullut sivu, jonka kirjoitusvirheet saavat yhä sympatiani (Company Plofile).
Tervetuloa vuoteen 2004.
Löysin jotain erittäin yllättävää: kaikki harvinaiset WEED-pehmot normaalisti myynnissä. Pehmot oli myyty loppuun käytännössä heti ilmestyessään 2003 eikä niistä koskaan ilmestynyt uutta painosta. Vuosina 2003-2005 pehmojen kuvat olivat esillä sivuilla, mutta niitä ei tullut lisää: 2005 syksyllä kuvatkin lopulta poistettiin. Myynnissä olivat kaikki 2. sarjan pehmot. Pienet maksoivat 1000 jeniä ja isot 1500. Niitä saattoi ostaa myös täysinä setteinä (7 kappaletta), jolloin hinnat olivat 5600 jeniä ja 8400 jeniä. (Tuohon aikaan 1 euro = 123-130 jeniä.) Kaupassa oli myynnissä myös Zippoja sekä avaimenperiä ja kännykkäkoruja, jotka on jo kauan tiedetty TS:n valmistamiksi.

Ja viitaten pari riviä ylempänä mainitsemaani Merin, Rocketin, Johnin ja Kagetoran isojen versioiden kuvien puuttumiseen - TopSangyon sivuilla on virhe, jonka vuoksi setissä, jossa pitäisi olla myös nelikon kuva, on kuva vääristä pehmoista. Tätäkään kautta ei siis saa toista kuvaa kyseisistä hahmoista isoina pehmoina.

Mitä tämä tarkoittaa?
- TopSangyo on valmistanut WEED-pehmojen toisen sarjan.
- Harvinaisempia (isoja sekä brodeerattuja) pehmoja on ollut yleisessä myynnissä.
- Jostain omituisesta syystä KAIKKI TopSangyon tuolloin valmistamat tavarat ovat tuhottoman harvinaisia. Syy on tuntematon. Ehkä kaupasta ostetut pehmot ovat joutuneet helpommin roskiin kuin arvonnoissa voitetut? Tämä näkyy nykyäänkin pehmojen suosiossa: Japanissa arpajaispalkintopehmoja on helpompi saada kuin TopSangyon uutta Weediä.

Pehmojen ominaisuuksia

Alla lista pehmoista sekä siitä, millaisia versioita niistä on valmistettu. Isot pehmot ovat aina brodeerattuja.

Gin - iso, pieni: brodeerattu ja maalattu
Pienellä brodeeratulla pehmolla on kippurahäntä. Maalatulla ja isolla pehmolla suora. Pientä eroa silmien asettumisessa ja otsapallojen koossa.

Akame - iso, pieni
Pienestä versiosta on otettu kaksi painosta. Jos Akamessa olisi arpia tai muuta kuviointia, olisi siitä siis maalattu ja brodeerattu versio. On mahdollista, että näiden sarjojen pehmoilla on hieman eroa silmien asettelussa.

Jerome - iso, pieni: maalattu ja brodeerattu

Pehmoissa ei ole muuta eroa kuin silmänalusten valmistustapa.

Kyoshiro - iso, pieni: maalattu ja brodeerattu

Pehmoissa ei ole muuta eroa kuin arpien valmistustapa. Maalatussa arpia on enemmän. Pientä eroa silmien asettumisessa.

GB - iso, pieni: maalattu ja brodeerattu

Pehmoissa ei ole muuta eroa kuin pilkkujen valmistustapa.

Ken - iso, pieni: brodeerattu ja maalattu
Pehmoissa ei ole muuta eroa kuin arpien valmistustapa. Pientä eroa silmien asettumisessa.

Weed - iso, pieni: suora ja kippurahäntä sekä erikoisversio ja Topsangyon valmistamat kaksi normaalissa myynnissä ollutta
Weedistä on tehty kolmea erilaista pehmoa: iso arpajaispalkinto sekä pieni arpajaispalkinto, josta on tehty kaksi painosta. Toisen painoksen versiossa Weedillä on kippurahäntä.

Lisäksi on helposti tunnistettava ja kaikkein harvinaisin pehmo: astetta realistisempi, istuva Weed.

Yleisimpänä Ginga-pehmona on Topsangyon valmistama Weed, joka valmistettiin yleiseen myyntiin. Niistä on saatavilla iso ja pieni versio. Suomeen on maahantuotu vähintään 250 pientä ja 100 isoa pehmoa.


Riki - iso, pieni: brodeerattu
Rikistä on valmistettu vain yksi pieni versio, jolla on brodeeratut arvet.

Ben - iso, pieni
Isossa ja pienessä pehmossa ei eroja.

Jouji - iso, pieni: brodeerattu
Joujista on valmistettu vain yksi pieni versio, jolla brodeeratut arvet.

Kagetora - pieni, teoriassa myös iso
Kagetorasta pitäisi teoriassa olla myös iso pehmo, mutta sellaisesta ei koskaan ole nähty edes kuvia.

Mer - pieni, teoriassa myös iso
Meristä pitäisi teoriassa olla myös iso pehmo, mutta sellaisesta ei koskaan ole nähty edes kuvia.

John - pieni, teoriassa myös iso
Johnista pitäisi teoriassa olla myös iso pehmo, mutta sellaisesta ei koskaan ole nähty edes kuvia.

Rocket - pieni, teoriassa myös iso
Rocketista pitäisi teoriassa olla myös iso pehmo, mutta sellaisesta ei koskaan ole nähty edes kuvia.

29 kommenttia:

  1. Kun sitä ajatteleekaan mitä pehmoja olisi voinut olla. Benizakura, Akatora... Voih.

    Tässä tuli mukavasti tietoa noista pehmojen määristä, jotka ovat juuri kiinnostaneet ja uutena asiana tuli tuo viittaus tuntemattomaan menneisyyteen (& miltä sivut näyttivät kyseiseen aikaan). Avautuisipa se joskus edes tarkemmin eikä jäisi vain mysteeriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Benizakura näyttää minusta melko derpiltä tuossa luonnoskuvassa ainakin. Tiedä sitten, miten tuo olisi oikeasti toiminut. Akatora olisi aika upea kyllä.

      Poista
  2. Oi Hakuro olisi ollut ihana saada pehmoksi, samoin Kurotora brodeeratulla silmällä <3

    Asiaan liittymätöntä, mutta pakko mainita että olin tosi onnessani kun huomasin että Urumiin on tullut myyntiin Monster Hunter -figuja! Täytynee tilata muutama Mimiconiin ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jep. Hassua, että Kurotorasta ei pehmoa tullut. Se on kuitenkin melko isossa roolissa.

      Ollos hyvä. Tosi kivan näköisiä olivatkin.

      Poista
  3. "Pehmoja on kahtaa eri kokoa"

    Kahta olisi varmaan parempi?

    VastaaPoista
  4. Ihanaa saada tietää lisää pehmojen taustoista!

    Mutta, isolla Gin-pehmolla on suora häntä. Todistekuva:
    http://www.deviantart.com/art/Ginga-plushies-313831085

    Kumma, että laittoivat vain pienelle brodeeratulle Ginille kippurahännän. Tosin samoin on pienen Weedin kanssa, jolla on Ginin lailla isot ostapallot ja kippurahäntä.

    Olisiko niin, että tämä kippurahäntä-Weed olisi samaa sarjaa pienten brodeerattujen pehmojen kanssa, ja pienillä otsapalloilla ja suoralla hännällä varustettu Weed olisi samaa sarjaa maalattujen pehmojen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, korjasin.

      Veikkaisin itse näin. Kippurahäntä on paljon harvinaisempi, joten se sopisi siihen kuvaan, että arvontapehmot ovat yleisempiä.

      Poista
  5. "Pienet maksoivat 1000 jeniä ja isot 1500. Niitä saattoi ostaa myös täysinä setteinä (7 kappaletta), jolloin hinnat olivat 5600 jeniä ja 8400 jeniä."

    Paljon nämä olivat siis euroina? Olen huono laskeskelemaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin summittaisesti laskeminen onnistuu poistamalla kaksi vikaa nollaa, eli noista tulisi 10, 15, 56 ja 84 €. Todellisuudessa ovat alle nuo määrät.

      Poista
    2. 130 kun jakaa, niin sitten osuu tarkemmin kohdalleen. Tuokin on ihan hyvä suuntaa antava tapa muuntaa jenejä.

      Poista
    3. Tai sitten laittaa vaan valuuttamuuntimeen, käy nopeasti ja kätevästi.

      Poista
    4. ^Se ei välttämättä pidä enää tarkalleen paikkaansa, sillä valuutta-arvot vaihtelevat. 120-130 on nytkin aika oikea, mutta tässä viiden vuoden aikana jenin arvo on euroon verrattaessa sahannut 100-160 jenin välillä.

      Poista
  6. Sitä ihmettelen,että miksei Tesshinistä ole pehmoa?Sehän on kuitenkin aika tärkeä hahmo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskelmoin tässä vähän: GDW alkoi ilmestyä 1999 ja pehmot oli valmistettu 2002. Tässä vaiheessa pokkareita olisi ilmestynyt noin 10-14 kappaletta (riippuen siitä, milloin äänestys on pidetty) eli Tesshin olisi vasta nopeasti ilmestynyt sarjassa. Ehkä se ei tämän takia saanut taakseen äänestäjäjoukkoa?

      Poista
  7. "Alkuperäisinä hahmovaihtoehtoina oli esimerkiksi Hiro, Sasuke, P4, Kurotora, Smith ja Tesshin"

    Missä sanotaan että P4 olisi ollut hahmovaihtoehtona? Sitä ei näy missään luonnoskuvassa/äänestyksessä tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se tuolla kuvassa nököttää.

      Poista
    2. En minäkään Kaibutsua näe?

      Poista
    3. Voisitko näyttää kuvan jossa olet ympyröinyt Kaibutsun? Ei sitä tuolla näy vaikka kuinka koittaa katsoa ja tihrustaa.

      Poista
    4. Kuva, jossa on pehmojen luonnoksia. Weedin etutassujen alla oleva koira, jolla on harja.

      Poista
    5. Nytpä jäin katsomaan tarkemmin ja tuossa alla on nimi. Selvää siitä ei saa, mutta merkkejä on neljä, jolloin tuo olisi Jerome todennäköisimmin.

      Täytyy tosin sanoa, että poikkeuksellisen epäonnistuneesti on väritykset tehty: väritys on paljon enemmän P4 kuin Jeromen. Pää on vaalea, kuonossa on vain yksi tummempi kohta, muut merkinnät uupuvat ja tuo pää näyttää harjakselta.

      Poista
    6. Ei se minusta Kaibutsua muistuta mitenkään. Jeromea kyllä sen sijaan.

      Poista
    7. En minä ainakaan näe tuolla hahmolla harjasta. Samat hahmot ovat myös viereisessä kuvassa ja selkeästi tuo kyseinen hahmo on tuossa hyppäävien koirien alarivillä keskellä. Kanjeistakin näkee, että hahmo on Jerome.

      Poista
    8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  8. Nuo kynänpäät olisivat voineet olla ihan kivoja. Chibi-tyylisiä varmaan nekin olisivat olleet, kuten pehmot. Harmi kun niitä ei kuitenkaan tullut. Harmi myöskin, kun esim. Akatorasta, Kurotorasta, Tesshinistä ja Benizakurasta ei pehmoa tullut, kun ne olivat tuolla hahmovaihtoehtoina. ):

    VastaaPoista
  9. Tässä on yksi kolmesta näkemästäni WEED-mangojen välissä tulleista mainoksista:
    http://www.gingasite.net/gdw_images/merchandise/Commercial0004.jpg
    Siinä lukee geemu sentaa, "Game Center", eli näitä seitsemää maalatuilla arvilla varustettua pehmoa lienee saanut myös jostakin pelihallista? Mainoksen oikeassa ylälaidassa lukee kureen geemu kenties tarkoittaa "Crane Game", eli pehmoja on saanut sellaisesta onkimislaitteesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla hyvin mahdollista. Nuo onkimispelit ovat Japanissa supersuosittuja ja niitä on kaikissa pelihalleissa. Niistä saa usein ihan arvokkaitakin pehmoja esim. Gloomy Beareja, Rilakkumia... Ei ole mahdotonta, että Ginga-pehmojakin olisi saanut niistä nostettua. (Tosin asian tekee hieman epätodennäköiseksi se, että nämä pehmot ovat sen mallisia ja niin painavia, että niistä on hankala ottaa otetta kouralla.)

      Poista
  10. Saako näitä tilattua jostakin? :D

    VastaaPoista