tiistai 4. maaliskuuta 2014

Ensikosketus Gingaan, osa 1

Tutustuin Gingaan jo kauan, kauan sitten. En pystynyt muistamaan tarkkaa vuotta, mutta tein pienen tutkimuksen ja sain melkoisen tarkan ajankohdan, kun tutustuin Hopeanuoleen ensimmäisen kerran. Vuosi oli 1994, maaliskuu ja olin 6-vuotias.

Muistan tämän hyvin, koska tuolloin oli isosiskoni syntymäpäivä ja meidän piti juhlia sitä menemällä elokuvateatteriin katsomaan Beethovenin toinen. IMBD:stä lunttaamalla voi kuitenkin todeta, että kyseisen leffan ensi-ilta oli Suomessa 1994 huhtikuu. Korvaukseksi pettymyksestä vuokrasimme sen sijaan elokuvia videovuokraamosta. Yhtä elokuvaa en muista kuollaksenikaan, mutta toinen oli Asterix valloittaa Rooman sekä kolmantena Hopea Nuoli 4.

Siskoni oli nähnyt tämän videon aiemmin ystävänsä (tai kolmen ystävänsä: kolmossiskosten juhlissa Hopeanuolta oli näytetty) luona eikä äitini -saati minä- tiennyt mitään tämän elokuvan laadusta.

Hopeanuolen alku oli hieman hämäävä, koska minä tai siskoni emme olleet nähneet aiempia osia. Pian kuitenkin tappelut veivät mukaan ja juonella ei ollut niin paljon väliä. Muistan itse pitäneeni elokuvan ääninäyttelyä hyvänä. Se johtui osittain musiikista sekä siitä, että ääninä oli aitoa koirien haukuntaa, vinkaisuja ja ulvontaa sekä lähes aitoa karhujen karjuntaa. Tosin täytyy suomidubbaajia puolustella neloskasetin äänistä, sillä ne on (edelleen) minusta parhaiten toteutetut ja alkavat kärsiä vasta, kun kaikki neljä osaa katsoo kokonaisuutena. Kaikki äänet olivat toimivia, nelosessa samanlaisia/samoja ääniä on vain muutamalla hahmolla ja eläytyminen toimi erittäin hyvin lastensarjaan. Ainoa kohtaus, joka pienenä häiritsi oli Smithin ja Kurotoran kuuluisa keskustelu, jossa puhe lakkaa jo kauan ennen kuin kohtaus on ohi.

Mitä äitini tästä elokuvasta ajatteli?

No, hän oli luottanut siskooni ja jätti meidät katsomaan Hopeanuolta kahdestaan. Vain kahdesti hän yritti keskeyttää elokuvan katsomisen. Ensimmäinen kerta oli heti alussa, kun oudot vuorosanat saivat hänet miettimään elokuvan kohdeyleisöä. Kohtaus, jossa äitini astui katsomaan ensimmäisen kerran Hopeanuolta oli tietysti Hopeanuolen ja Kurojakin taistelu.

"Etkö sinä pelkää kuolla?!" ja Kurojakin kurkun repiminen auki olivat liikaa äidilleni ja Hopeanuoli oli lähteä paluumatkalle videovuokraamoon tässä vaiheessa.

Mutta - koska olin äärettömän jääräpäinen jo tuossa iässä, voitin tämän taistelun ja katselu sai jatkua. Eikä Hopeanuoli ollut pelottava, vaikka se olikin äärettömän väkivaltainen.

Hopeanuoli säikäytti minut lapsena vain yhdessä kohdassa: kun Gin iskee Sniperin kohti puuta. Luulin, että Sniper seivästetään oksaan ja tällöin video oli taas lähteä palautusmatkalle. Mutta koska seivästysuhreilta vältyttiin, sai elokuva jatkua.

Seuraavana päivänä oli minulla ja siskollani heti haaveissa katsoa elokuva uudestaan - mutta outo sattuma oli iskenyt. Hopea Nuoli 4 -videokasetti oli hajonnut. Mystisesti äitini tahtoi vielä tuona päivänä laittaa videokasetin pyörimään, vaikka minä ja siskoni sen aivan hyvin osasimme tehdä. Omituisesti kaikki muut videokasetit (jopa aiemmin paheksuntaa saanut Kulti, kutistin kakarat) toimivat, mutta Hopea Nuoli 4 ei.

Huokaillessani pettymyksestä äiti vei videon samantien eteiseen ylähyllylle odottamaan palauttamista ja palasimme siskoni kanssa nyt masentavan tylsien elokuvien pariin...

Täytyy muuten sanoa, että Hopeanuolen loppu hämäsi minua kovasti. Se päättyi ihan yllättäen: ei loppumusiikkia, ei tekijälistaa. Koetinkin videon loppumisen jälkeen kelata sitä vielä pidemmälle, koska ei elokuva tai mikään voinut loppua ilman loppumusiikkeja!

2 kommenttia:

  1. Tiedätkö jotuiko äitisi maksamaan jotain korvausta hajonneesta videosta videovuokraamolle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasetti ei siis hajonnut, vaan äitini esitti, että se hajosi.

      Poista