sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Oheistuote-esittely: Riki-pehmo

Riki on yksi WEED World -lehtien yhteydessä järjestetyistä arpajaispalkintopehmoista. Siitä on valmistettu sekä iso että pieni versio. Kummassakin versioissa on brodeeratut arvet ja kippura häntä.

Jos minun pitäisi valita parhaiten onnistunut WEED-pehmo, se olisi ehdottomasti Riki. Rikiä olen monesti haaveillut omaan kokoelmaani, mutta se on lopulta ollut niin kallis, ettei minulla ole ollut varaa siihen.

Rikissä on käytännössä katsoen onnistunut kaikki.

Sen arvet on toteutettu täydellisesti mangan ensikuvan mukaan yhtä poikkeusta lukuunottamatta: kuonon päällä kulkevia arpia ei ole. Oletettavasti ne olisivat tehneet pehmosta liian täyteen tungetun. Arvet on toteutettu tummanpunaisella langalla ja ne sopivat upeasti yhteen Rikin turkin sävyihin. Lisäksi koska arpia on paljon, ne luovat illuusion paksummasta turkista, vaikka kangas on samaa kuin muissakin pehmoissa.

Myös Rikin ilme on onnistunut: se on vakavan näköinen, mutta sillä ei ole samanlaisia raskaita kulmia kuin monilla muilla hahmoilla. Sen katse on valpas ja porautuu suoraan sieluun. Rikin häntä on myös supersuloinen pieni kippura.

Näiden lisäksi Rikissä on yksi ominaisuus, minkä takia se voittaa minun kirjoissani Ben-pehmon: Riki on kaksivärinen. Benin (ja monen muun) heikko kohta on se, että niiden kasvot ovat hyvin toteutetut, mutta niiden ruumis on yksivärinen. Rikissä väriä on enemmän ja lisäksi sillä on arpia selässäkin, mikä tekee siitä kokonaisuudessa mielenkiintoisemman katsoa.

Ehdottomasti paras pehmo, mitä Ginga-sarjasta on valmistettu. Kaikki kuvat samasta pehmosta (pieni).









3 kommenttia:

  1. Tämä on minustakin kaikkein onnistunein pehmo, juurikin antamiesi perustelujen nojalla. Varsinkin väritys; kirkas oranssi on pirteä ja huomattavasti miellyttää silmää enemmän, kuin esimerkiksi Benin ja Kenin tylsähkö ruskea.

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä komea pehmo, mutta itse haluaisin sille ne kuonon arvet. Kasvot näyttää edestä päin vähän tyhjältä ilman niitä.

    VastaaPoista
  3. Riki on ehdottomasti parhain ja onnistunein näistä pehmoista. Ainoa miinus on kuonosta puuttuvat arvet, mutta ehkä niiden lisääminen olisi tosiaan saanut näyttämään pehmon liian täyteen tungetulta ja kasvoista epäsiistimmän ja vähemmän selkeämmän näköiset. Pieni miinus joka ei pahemmin haittaa, pehmo toimii hyvin ilman noita kuonossa olevia arpia.

    Pehmo on kokonaisuudessaan upea. Se on hienon värinen ja yksityiskohtainen, pehmoa jaksaa katsella. Kippura häntä on myös hyvin suloinen. Rikin ilme on myös hyvin onnistunut.

    VastaaPoista