tiistai 15. huhtikuuta 2014

Aloittelevan keräilijän opas, osa 2: SÄILYTÄ!

Keräilytuotteiden käytöstä ja tarkoituksesta voi olla montaa mieltä: osa keräilijöistä pitää naurettavana, että tuotteita säilytetään vain lasivitriinissä ihailtavana eikä niillä tehdä mitään. Toiset taas järkyttyvät siitä, kun kalliita tuotteita käsitellään kuin mitä tahansa muitakin leluja.

Itse olen sitä mieltä, että yksi keräilijän tehtävä on säilyttää ja säilöä esineet tulevaisuutta varten. Monet oheistuotteet ovat arvoltaan taide-esineiden luokkaa ja jotkut voivat hyvinkin olla ainoita säilyneitä kappaleita. Tämän vuoksi esineiden säilyttäminen parhaassa mahdollisessa kunnossa on ensiarvoisen tärkeää. Ymmärrän hyvin, jos esimerkiksi pehmoleluista tai figuureista tahtoo ottaa tapahtumakuvia tai esitellä niitä jossain tapahtumassa. Sitä taas en ymmärrä, jos 300-2000 euroa maksavia tuotteita käytetään unileluina, reppumaskotteina tai niihin hangataan naamaa meikit päällä. Yhtälailla jos ostaisin itselleni 1000 euroa maksavan merkkikäsilaukun en ottaisi sitä Lapin vaellukselle mukaan: kalliille esineille on aikansa ja paikkansa eikä niiden turhasta kuluttamisesta jää kuin paha mieli.

Tämän vuoksi tuotteiden oikea säilyttäminen on tärkeä osa keräilyä.

On tietenkin muistettava, että kaikki oheistuotteet eivät ole superkalliita tai harvinaisia keräilyesineitä eikä niistä välttämättä koskaan sellaisia tule.

 

Kuinka säilyttää mangat ja kirjat?

Mangat ja muut kirjat jäävät usein vähäiselle huomiolle, kun säilytyksestä puhutaan. Ne ovat tavallisesti hyvin yleisiä ja myös säilytyskikat ovat helppoja.

- Älä taita kansia lukiessasi
Kun luet mangaa, älä taita tai väännä kirjaa tarpeettomasti. Erityisesti isoissa puhelinluettelopainoksissa liimaukset ovat usein herkempiä ja sivut voivat irrota kokonaan.

- Säilytä pystyasennossa & väljästi
Kirjat säilyvät parhaiten, kun ne säilyttää pystyasennossa. Älä kuitenkaan pakkaa niitä liian tiiviiksi riveiksi tai selkämykset voivat vahingoittua. Jos kirjat kaatuvat hyllyssä, ne tulee suoristaa samantien: kirjat taipuvat vinossa ollessaan ja niitä on erittäin hankala suoristaa sen jälkeen.

Isot kirjat, joissa painavat kannet, kannattaa säilyttää vaaka-asennossa. Niitä ei kuitenkaan kannata kasata isoiksi pinoiksi, koska paino voi vahingoittaa selkämystä.

Kirjoja ei kannata laittaa heti kirjahyllyn reunaan kiinni, vaan muutama sentti hyllyn sisäpuolelle. Tällöin ne eivät naarmuunnu niin helposti. Kannattaa huomioida myös, että esimerkiksi kirjanmerkeistä ei tule kirjaan taitoksia tai muuta kulumaa. Myös auringonvaloa tulee välttää, koska se haalistaa kirjat.

Jos tahdot olla erityisen tarkka, kannattaa kirjoille ostaa kansia suojaavat irrotettavat päälliset. Kirjoja ei kannata päällystää, koska vaikka se tekee kirjoista kestävämmät, monet karsastavat päälystämistä, minkä vuoksi se laskee kirjojen arvoa. Lisäksi päällystäessä on aina ilmakuplien sekä vaurioitumisen riski.

Jos varastoit kirjat, ei niitä kannata viedä kellariin tai ullakolle, koska siellä kirjat voivat kastua tai jäätyä (jäätyminen voi tuhota liimapinnat). Kirjat kannattaa pakata tukevaan pahvilaatikkoon ja viedä kuivaan, tasalämpöiseen tilaan.

Kuinka säilyttää keräilykortit ja -tarrat sekä mallikuvat?

Riippuen säilytystavasta, voit valita seuraavat:

Hanki keräilykorttikansio tai mappi sekä muovitaskuja. Kortteja kannattaa laittaa yksi/tasku, etteivät ne hankaudu toisiaan vasten. Tällöin myös takaosia pääsee katsomaan.

Jos pidät korttien hypistelystä, kannattaa hankkia korttisuojia. Korttisuojia on saatavilla paljon erilaisia: tavallisesti kahta eri kokoa sekä läpinäkyviä että taustakuvallisia tai -värillisiä. Suojia löytyy paljon esimerkiksi Fantasiapeleistä.

Korttien kansiovalikoimiin kannattaa tutustua ennen ostamista, koska niitä on yllättävän paljon erilaisia. Joissakin kansioissa taskut ovat kiinteinä (portfolio-malli), jolloin ei tarvitse pelätä muovitaskujen irtoamista.

Jos menet ostamaan kansioita, kannattaa ottaa yksi keräilykortti mukaan, jotta sen koko voidaan tarkistaa. GNG-keräilykortit ovat normaaleita pelikortteja paksumpia, mutta muuten pienikokoisempia.

Keräilykorteissa ja -tarroissa sekä mallikuvissa pahimpia kuluttajia ovat auringonvalo sekä kosketus. Auringonvalo haalistaa ja käsistä lähtee aina rasvaa, joka saa paperin tummumaan ja jättää niihin läiskiä ja aiheuttaa kellastumista. Myös ilma kellastuttaa kortteja. Tarroissa taas nurkat voivat lähteä kulumaan käsittelyn vuoksi, jolloin liimapinta voi takertua pöytään tai pahimmassa tapauksessa toisiin tarroihin.

Jos mallikuvien säilytyksessä tahtoo olla tarkka, kannattaa samaan muovitaskuun laittaa mukaan myös happovapaata eli pH-arvoltaan 0 olevaa paperia. Se ehkäisee kellastumista.

Kuinka säilyttää figuurit ja pehmot?

Figuurit ja pehmot kannattaa säilyttää lasivitriinissä, jossa ne ovat suojassa pölyltä. Niitä voi säilyttää myös pöydällä tai vastaavassa, mutta tällöin ne pölyyntyvät helposti. Ginga-figuurit ovat kuitenkin kestäviä ja ne voi helposti puhdistaa, jos ne pölyyntyvät. Mikrokuituliina sopii tähän parhaiten.

Pehmolelujen puhdistaminen vaatii enemmän hermoja: niistä voi pyyhkiä isoimmat pölyt, mutta esim. lemmikkien karvat joutuu usein nyppimään yksitellen. Teippiharjalla tai samettisella vaateharjalla saa karvoja myös pois. Todella pahasti nuhraantuneen pehmon voi myös pestä, mutta tällöin kannattaa olla erittäin varovainen: pehmon kangas voi kutistua, pehmo voi menettää muotonsa, alkaa purkautua tai jäädä sisältä märäksi ja alkaa haista tai jopa homehtua, jos peseminen epäonnistuu.

Kuten muitakaan tuotteita, figuureita tai pehmoja ei tule säilyttää auringonpaisteessa. Ne haalistuvat ja pahimmassa tilanteessa figuurit voivat osittain sulaa.

Jos muutat tai joudut jostain syystä säilyttämään figuureita useita tunteja pakkasessa, älä koske niihin nostaessasi ne sisään, vaan anna niiden olla rauhassa parin tunnin ajan. Jotkut muovit saattavat jäätyessään käyttäytyä kuin lasi ja hajota sirpaleiksi kosketuksesta tai tärähdyksestä. Jäätyminen voi pilata pehmojen liimapintoja, jolloin pehmoon liimatut osat voivat irrota.

Pehmot ja figuurit kuluvat myös käsittelystä, joten jos tahdot ottaa ne mukaan jonnekin, muista pakata ne hyvin. Figuurit kannattaa kääriä kuplamuoviin ja pehmo laittaa muovipussiin. Erityisesti pehmot saavat helposti kulumaa, jos ne ovat paljon laukussa tai niitä kosketellaan paljon. Ne eivät kuitenkaan ole helposti hajoavia, joten vainoharhaiseksi niiden säilyttämisessä ei kannata ryhtyä.

Figuureista mahdolliset tahrat ja kulumat saa helposti siistittyä eivätkä ne ole kovin herkkiä hajoamiselle. Herkimmät figuurit ovat Ken, Tesshin, GB ja P4. Kolmessa ensimmäisessä tikut ovat herkkiä katkeamaan ja P4:n ketjut voivat katketa helposti.

Miten saan säilytettyä tuotteiden keräilyarvon?

Tuotteiden keräilyarvo muodostuu paitsi tavaran kysynnästä ja harvinaisuudesta myös siitä, miten hyvässä kunnossa tavara on. Mitä uudemmassa se on, sitä parempi. Käytännössä tämä tarkoittaa paitsi tuotteiden säilömistä myös sitä, että alkuperäisiä paketteja ei saa avata tai osia irroittaa. WEED World -mangojen arvo laskee heti, jos niistä irrottaa hiirimatot ja muut vastaavat, taitokset syövät mallikuvien arvon ja jos avaat GDW:n Real Figure Collectionin figuurin pahvilaatikon, sen arvo laskee. Jos otat figuurin vielä muoveista pois, sen arvo on samantien laskenut noin 30%. Jos saat käsiisi avaamattomassa paketissa olevan GNG-figuurin ja avaat sen, sen arvo laskee samantien 50-90%.

Omia kommentteja

Suurin osa tässä tekstissä olevista ohjeista olen itse oppinut vuosien aikana sekä samalla saanut vinkkejä kokeneemmilta keräilijöiltä. Pehmolelujen liimapintojen hajoaminen jäätymisen kautta on harvinaista ja olen itse kohdannut vain yhden pehmolelun, jolle näin on joskus käynyt. Siinäkin syytän enemmän valmistajan huonoa laatua kuin pakkasta. Figuureita minulta ei ole koskaan jäätynyt, koska sitä olen aina osannut vältellä.

Figuureiden sulaminen on harvinainen ilmiö, mutta sain itse tutustua siihen muutamia vuosia sitten poikkeuksellisen kuumana kesänä: vaikka kämppäni pysyi kesällä melko viileänä, pari figuuria otti siitä osumaa. Kaikki figuurit olivat halvempia sarjoja ja niillä oli poseeraus, jonka vuoksi paino keskittyi tiettyyn kohtaan (yhdellä jalalla seisova figuuri, figuuri painavan aseen kera ym.). Ne lähtivät kallistumaan ja taipumaan kuka mihinkin suuntaan. Ratkaisuna oli laittaa figuuri kyljelleen ja ottaa painavat aseet pois. Epätoivoisena hetkenä pienempiä figuureita voi laittaa myös jääkaappiin - jolloin saa varoa jäätymistä. Joissakin figuureissa on havaittu, että kostea ja kuuma ilma saa koko figuurin halkeilemaan. Tämä on kuitenkin erittäin harvinaista.

Figuureiden säilyttämisen mint in box -kunnossa olen lopettanut käytännössä kokonaan. Nykyään minulle riittää, että minulla on alkuperäinen paketti yhä tallessa ja figuurit hyvin esillä. Tosin jos saisin käsiini jonkun vanhan GNG-figuurin paketissaan, ei minulla olisi sydäntä avata sitä - ihan vain siksi, että on uskomattoman hienoa, että paketti on säilynyt niin kauan avaamattomana.

On myönnettävä, etten itse noudata kaikkia ohjeitani. Joskus tahdon itselleni rakkaan tavaran esille eikä sille ole sijaa järkevässä paikassa, jolloin se joutuu vaaravyöhykkeelle. Tärkeintä tuotteissa onkin, että itse nauttii niistä.

Ekstra! Väsyneitä hetkiä Urumin varastolla! Ginga-pehmo photoshootti~

Kukkulan kuningas!

"WEEDOO! Shintai yada!"

DRUNKEN GINGA PARTY!

Dogpile!

All hail hypno-Weed!
"Isi! Isi! Isi! ISI!"
"Joukossamme on vakooja!"
Kuvista kiitos Lauralle!

Lähteet:
Sakasti

14 kommenttia:

  1. Ihania pehmokuvia! <3 Niitä ei ole koskaan liikaa! =D

    VastaaPoista
  2. Ihania pehmokuvia minustakin! En millään malta odottaa tuon erikois-Weedin esittelyä!

    Hyviä seikkoja olit ottanut esille. Sinä kun olet alan asiantuntija, niin on hyvä olla perillä toimivimmista seikoista. Toki jokainen valitsee itse, miten ostamiaan tuotteita kohtelee, itse esimerkiksi olen ripustanut kangasjulisteen seinälle ja vielä oikein ikkunan eteen (aurinko varmaan haalistaa sen ajan kanssa, täytyy ottaa se pois jossain kohtaa ettei ihan pilaannu).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. ^^

      Näinhän se menee. Itsellänikin on pari julistetta niin, että niihin osuu automaattisesti auringonpaistetta. Tavaroiden kanssa pitää valita, miten niitä tahtoo säilyttää.

      Poista
  3. Kaikin puolin hyödyllisiä neuvoja säilömistä ajatellen.

    Ah, noiden pehmojen hulluttelua. ~

    VastaaPoista
  4. Tästä postauksesta oli hyötyä. Kiitos noista kuvista ja koko postauksesta! c:

    VastaaPoista
  5. "Joukossamme on vakooja!!" Itselläni on Weed pehmot raa'asti sängyn päällä ja noita kortteja ei saa MISSÄÄN nimessä säilöä muovitaskuihin koska silloin väri saattaa jäädä kiinni muovipintaan (itse opin sen kantapään kautta) R.I.P Gin kortti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelisin, että joku tietty muovi voi aiheuttaa tuollaista, mutta että olisi myös turvallisia muovitaskuja. Tietääkö joku paremmin, että miten tuollaisen muovin voi tunnistaa? Onko itse muovitaskussa jokin tunnistusmerkki? Omista muovitaskuistani en osaa sanoa, mutta ainakaan tähän asti ei ole tuollaista tapahtunut.

      Poista
    2. Kiitos kaikille kehuista!

      Jokin tietty PVC-muovi aiheuttaa tuota vikaa. Tätä nykyä suurimassa osassa keräilykorttipaketteja lukeekin, etteivät ne sisällä PVC-muovia. Käsittääkseni tämä on kuitenkin harvinaista, koska itselleni ei ole näin käynyt. (Tosin en ole käyttänyt kaupasta saatavia muovitaskuja, vaan olen ostanut Fantasiapeleiltä).

      Ongelma voi myös olla kosteus, sillä GNG-keräilykortit ovat sitä mallia, että pienikin kosteus voi aiheuttaa sen, että kuva irtoaa tai hankautuu pois. Myös jos yhdessä paketissa on monta korttia, voivat ne liimautua yhteen ja tätä kautta kuva irrota.

      Poista
    3. Niin no minulla OLI ne kortit puolisen tuntia pihalla koska me olimme muuttamassa sitten yksi kaverini halusi nähdä korttini joten otin sen taskusta ja huomasin että kuvaa oli liimautunut muoviin kiinni ja GNG kortista puuttui puolet!!!!

      Poista
    4. Meinaako pihalla = ulkona?

      Poista
    5. Kyllä... silloin oli satanut joten ilma kyllä oli TOSI kosteaa.

      Poista
    6. Oletettavasti johtui siitä.

      Poista
  6. "Jos kirjat kaatuvat hyllyssä, ne tulee suoristaa samantien: kirjat taipuvat vinossa ollessaan ja niitä on erittäin hankala suoristaa sen jälkeen."

    Menin heti äkkiä suoristamaan mangat. :D Kiitos tästä tiedosta.

    VastaaPoista