Arvostelussa: Weed Gaiden - Soturien tie

Weed Gaiden sisältää viisi lyhyttarinaa Takahashilta. Yhdessä tarinoista on mukana Mer, mutta muuten siinä ei ole Gingan sankareita. Tämän vuoksi takakansi on hieman harhaanjohtava, koska se antaa kuvan, että tarinoissa olisi Ginga-hahmoja.


Ensimmäinen tarina on neljäsivuinen Uneksivat soturit, joka sisältää Takahashin taidetta väreissä pienen tarinan muodossa. Olin hieman pettynyt tämän toteutukseen, sillä tekstipalkit veivät huomattavan paljon tilaa ja peittivät reilun osan kuvista. Ymmärrettävästi japaninkielinen teksti piti saada pois näkyvistä, mutta olin odottanut, että tähän oltaisiin käytetty samoja kuvia kuin taidekirjassa, joissa tekstiä ei ole.

Merin matkaanlähtö kertoo Merin seikkailusta kaupunkien läpi sen toimittaessa Akamen antamaa viestiä. Kotikoira Jodie antaa ohikulkevalle Merille osan ruuastaan ja pian kaksikko kohtaa jälleen, jolloin Mer päätyy auttamaan Justice-koirajoukkoa pelastamaan Jodien perheen rikollisilta. Merin matkaanlähtö on harmillisesti kokoelman heikoin tarina: sen idea on lapsellinen ja toteutus melko ontuva eikä se tarjonnut itselleni mitenkään erikoista lukukokemusta.


Lonely Ron (osat 1 & 2) oli eniten odottamani tarina. Ronin seikkailuja on jo nähty Shin Gaidenissa ja nyt sen pakomatka sekä ensikohtaaminen Burun kanssa päästiin näkemään. Tarina ja piirrostyyli ovat Takahashia parhaimmillaan: juoni etenee tasaista tahtia ja koirat ovat erittäin yksityiskohtaisia ja ilmeikkäitä. Lisäksi Ron on hauska päähenkilö Takahashin muuten sankarilliseen joukkoon: kömpelö ja säikky Ron on hyvin herttainen tuttavuus. Tarinassa on myös hauskaa sanailua, mitä toivoisi Takahashin tarinoissa näkevän enemmänkin. Ehdottomasti paras tarina tässä kirjassa.

Siionin tuuli (osat 1 & 2) ovat taas Takahashia, jota ei Suomessa ole hirveästi nähty. Tarinan pääosassa ovat ihmiset sekä heidän elämänsä ja koirat ovat sivussa, mutta erittäin vahvasti mukana. Kertomistyyliltään tarina on melko hidas, mutta oli mielenkiintoista nähdä Takahashin käsittelevän myös ihmisten kuolemaa tarinoissaan.


Weed Gaidenin päättää taidekirjasta mainittu Hanako, jonka elämästä ja kuolemasta Takahashi kertoo. Tarina on temmoltaan nopea ja käytännössä se esittää vain Hanakon elämän kohokohdat, mutta koiranomistaja pystyy varmasti samaistumaan Takahashin ajatuksiin Hanakon kuollessa. Suomalaisille faneille Hanako tarjoaa myös pieniä kurkistuksia Takahashin perheeseen.

Kokonaisuudessaan Weed Gaiden on ihan mukavaa luettavaa. Se ei pääse Takahashin parhaiden teosten listalle eikä tarjoa mitään erityistä Ginga-faneille, mutta itselleni jo Lonely Ronin tarina teki tästä hankkimisen arvoisen.

Arvosana: **½