perjantai 7. helmikuuta 2014

Lähestyykö Orion loppuaan?

Orion-manga on tällä hetkellä ilmestynyt 27 osaa (28 on Japanissa pian painossa) ja sen lopullista pituutta on voitu vain arvailla. Japanilaisilla arviota on mahdollista tehdä juonta seuraamalla, mutta täällä Suomessa sekin on hankalaa kielimuurin vuoksi. Mitä sarjassa on nyt meneillään? Sisältää spoilereita.

Lueskelin tässä vähän aikaa siten osat 26 ja 27 enkä voinut olla vertaamatta niitä vähän aikaa sitten ilmestyneen WEED-mangan osaan 28. Orionissa pääpahis, huivikoira Masamune, on pakotettu kaksintaisteluun Orionia ja Akakamaa vastaan jyrkän rotkon äärellä. Lisäksi Masamunen oma lauma iskee taisteluun Oun joukkoja, Joujia, Kenia, Kagetoraa ja montaa muuta, vastaan.

Masamune on taisteluissa voitolla: se voittaa Akakaman ja Orionin helposti, minkä lisäksi sen joukoilla on selkeä ylivoima Oun joukkoihin nähden. Sen omat johtajat ovat sille uskollisia ja paha vastus Oun joukoille. Lisäksi ylitsepääsemätön rotko on jakanut Oun joukot kahdelle puolelle sekä rotkon rinteille.

Masamune, Orion ja Akakama päätyvät lopulta kaikki rotkon pohjalla virtaavaan koskeen ja vaikka Orionin apuna on itse Gin, päättyy taistelu Masamunen voittoon.

Masamunen taistelu kuitenkin jatkuu, nyt Rigeliä vastaan, joka on oppinut uuden, Battougan tyylisen liikkeen, jolla se iskee Masamuneen.

Mangan mukana on mainoksia osasta 28 ja niistä näkee palasen tulevaa juonta: Masamune selviää iskusta vaurioilla ja Rigel itse haavoittuu tai menettää tajuntansa. Nyt taistelutanterreella on pahisten lisäksi Rigel, Orion, Gin ja Sanada Nyudoounsai. Lisäksi taistelua lähestyvät Weed ja Sirius.

Alkaako Orion (tai vaihtoehtoisesti Masamunea vastaan käyty taistelu) olla tässä? Itselleni tästä nykyisestä taistelusta tulee erittäin vahvasti mieleen Hougenia vastaan käyty taistelu armeijoiden iskiessä yhteen ja pahisten johtajan ollessa laumastaan erillä. Lisäksi Masamune on erittäin voimakas vihollinen, jonka on nyt onnistunut saman taistelun aikana haavoittaa tai iskeä maahan Orion, Akakama, Gin ja (seuraavassa osassa) Rigel enkä voi itse olla ajattelematta sitä, että Takahashi sanoi Animeconissa käydessään, että Orion voi kuolla tarinan aikana.

Voisiko olla, että Orion-mangassa käydään nyt lopputaistelua, joka saattaa päättää mangan tarinakaaren tai koko sarjan? Monia juonikuvioita ja pahiksia on vielä käyttämättä, mutta huonoimmassa tilanteessa GDWO:n suosio on niin heikko, ettei sarjaa tahdota jatkaa enää. Tosin on myönnettävä, että sarja, jossa on yli 100 osaa, ei kovin helpolla voi suosiotaan menettää. Toisaalta taas Takahashi itse lähestyy jo eläkeikää.

Itse toivon, että Orion ei sarjana tähän päättyisi, mutta tarinakaarella tämä nykyinen tilanne olisi komea päätös. Taistelu on tällä hetkellä todella mielenkiintoinen ja piirrosjälki sekä tarina tempaavat mukaansa. Myös vanhoja hahmoja on kiitettävästi kuvioissa mukana, mikä lisää omaa mielenkiintoani huomattavasti. Orionin kuolema olisi minusta (rehellisesti sanoen) upea veto, koska se on kuitenkin päähenkilö ja sellaisen kuolemaa näkee harvoin. Rigelistä tai Siriuksesta voisi hyvinkin tulla sarjan nimikkopäähenkilö Orionin sijaan tai tämä voisi olla mahdollisuus Weedin paluulle.

Jään siis innolla odottamaan seuraavia osia~

4 kommenttia:

  1. Itsekin selasin tuota osaa 27, ja mietin minäkin vähän, että milloinkohan vaikka tuo taistelu Masamunea vastaan päättyisi, tai koko sarja. Minäkään en kyllä toivoisi, että sarja loppuisi vielä. Mutta tuo taistelu Masamunea vastaan voisi pian kyllä loppuakkin. Orionin kuolemaa en toivo, sen sijaan Ginin voisi jo hautaan pistää. Ja tuo Orionin juoni on tällä hetkellä tosiiaan ihan kiinnostava. Seuraavan osan ilmestymistä sitten odotellessa. :)

    VastaaPoista
  2. Itse en osaa päättää, että haluaisinko Orionin vielä päättyvän vai voisiko se puolestani vielä jatkua. Olisi myös aika jännä veto, jos Orion kuolisi, siis itse päähenkilö :D Olisi kyllä mukava nähdä Orion sisaruksineen (entäs jos nämä saisivat kivaksi lisäksi arpia :3) aikuisena, joten sillä tavalla toivon näiden pysyvän hengissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvet voisivat tosiaan olla yksi mahdollinen vaihtoehto Orionille tuossa taistelussa.

      Poista
  3. Itse toivoisin jo Orionin loppuvan, sillä vaikka alku oli lupaava, niin sarja jotenkin tuntui jämähtävän pitkäksi ajaksi paikoilleen osissa 10-20. Uusimpia osia en ole tosiaan lukenut, mutta tämä lähenevä mahdollinen lopputaistelu kuullostaa kyllä jännältä.

    Kieltämättä tulee hieman mieleen, ettei Orion ole ollut kovin suosittu sarja Japanissa, sillä kun vertaa sitä Weediin, niin siitä ei ole ilmestynyt ainuttakaan oheiskirjaa ja oheistuotetta, kun taas Weedistä oli olemassa jo ties mitä juttuja osan 30 paikkeilla aina pehmoista ja pyyhkeistä Weed Worldien kaltaisiin spesiaalimangoihin. Tosin kai se on aina ihan luonnollista ettei jatko-osat saavuta niin suurta suosiota kuin alkuperäisteokset ja nyt puhutaan jo jatko-osan jatko-osasta. :D

    Mutta jännityksellä jäämme odottelemaan tulevia osia. ;)

    Oikein mielenkiintoisen ja kivan blogin olet saannut aikaan Uru :)

    Terkuin Spyro

    VastaaPoista